maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kuplista sinisin

Eipä ole telakalla tapahtunut juuri mitään sitten joulukuun. Ei ole liikaa tapahtunut täällä blogissakaan. Kaikki tämä hiljaisuus siitä yksinkertaisesta syystä, että tosiasiassa olen juossut alkuvuoden pitkin poikin. Tammi-helmikuu oli aivan kaameaa aikaa aikamatkailun puolesta: koko ajan olisi pitänyt olla jossain, ja niin minä olinkin. Maaliskuu oli hieman rauhallisempi, mutta osuihan siihenkin Tampere Kuplii ja aloimme valmistautua kevättanssiaisiimme. Huhtikuun alussa tanssiaisetkin (feat. fetsi ja Tuhannen ja yhden yön tarinat 1700-luvulla) tuli juhlittua pois alta. Pari viikkoa meni toipumiseen ja siivoamiseen. Nyt vihdoin ei ole mitään ihmeellisempää työn alla, joten vihdoin ja viimein on ollut aikaa tassutella telakan suojiin Tardis-projektin pariin.

Surullista kyllä, Tardis on aiheuttanut paljon kitkaa minun ja vanhempieni välillä. Toki ymmärrän, että pinna saattaa olla kireällä, kun aikuinen, nikkarointitaidoton tytär valtaa autotallin rakentaakseen jotain scifi-härpätintä, joka näyttää puhelinkopilta. Täysin käsittämätöntä. Eihän siinä ole mitään järkeä! Mitä sellaisellakaan tekee? Mihin se tulee? Pariin otteeseen on asiasta käyty kiivasta, kovasävyistä keskustelua, ja nyt oikeastaan ihmettelen, olenko jotenkin onnistunut selittämään, että tämä on minulle tärkeää, vai ovatko porukat vain tajunneet, että inttäminen on turhaa ja ilman sitä Tardis on nopeammin ulkona heidän autotallistaan ja minun riesanani kaksioni nurkassa. Välillä epätoivo on iskenyt minuunkin. Eihän tässä ole mitään järkeä! Olen vain yrittänyt vahvistaa sinistä kuplaani, jotten luovuttaisi ja jättäisi projektia kesken. Toisaalta isäkin yllätti silittelemällä Tardiksen seinää ja toteamalla, että se on aika kaunis vähän kuluneen näköisenä. Samoin äiti pysähtyi ovelle tuijottamaan ja totesi hämmästyneenä: "Onpa se kauniin värinen!" Alan tosissaan epäillä, että Tardis näin palasinakin lähettää suojakeinonaan jotain kenttää, joka saa kaikki rakastamaan sitä. Olen hämmentynyt. Hämmentynyt mutta onnellinen.

Mitään sen kummempaa Tardikselle ei ole tapahtunut viime joulukuun jälkeen. Seinät ja ovi saivat puuttuvat rimansa pienen säätämisen jälkeen. Ostin aluksi aivan liian paksua rimaa, ja se oli pakko vaihtaa ohuempaan ihan jo Tardis-paran linjakkuuden tähden. Sitten olenkin vain maalaillut seiniä sinisiksi odotellessani, että saisin Huhuun telakalle jeesaamaan Police Box -kylttien rakentamisen kanssa.

Nope, ihan liian kömpelöä. Keskirimat vaihtoon!

No, nyt on linjakkaampaa!

Hello, old girl! 

Piipahdin tänään telakalla töiden jälkeen. Toimistopäivän jälkeen päässä surisi vain harmaa mössö, ja kuunvaihdetta enteilevä stressi yritti hiipiä niskan päälle. Olin ilmoittanut isälle olevani tulossa, ja oli ihanaa suoria autotalliin, kun odottamassa oli toista maalikerrosta odottava seinä ja avattu maalipurkki pensseleineen.

Tervetuloa telakalle! Oliko hyvä työpäivä?

Niinpä vain sujahdus telakkahaalareihin! (Isä vaatii, että käytän haalareita, jotten sotke itseäni. Voi, isä...) Poikkeuksellisesti sain touhuta aivan itsekseni ilman, että kukaan edes ramppasi autotallissa joko hakemassa jotain tai muuten vain kyttäämässä tekemisiäni. Oli ihanan rentouttavaa olla ihan keskenään ja maalata Tardista Chameleon Circuitia kuunnellen. Jep, whovianin unelmailtapäivä. Naureskelin itsekseni, miten pöhköä ja jopa siirappista koko touhu oli, mutta toisaalta en voi kieltää, ettenkö oikeasti olisi ollut äärettömän onnellinen sutiessani sinistä maalia Type 40:n tahtiin ja liian suurissa haalareissani jammaillen. Välillä pitää vain olla höpsö ja heittää tylsä ja järkevä talousassistentti nurkkaan.


Ensimmäisen sinisen kerroksen jälkeen lopputulos on varsin epätasainen. Valkoinen pohjamaali puskee paikoin näkyviin, vaikka miten yrittäisi maalata tasaisesti. Jälki on itse asiassa aika hienoa. Tardis näyttää todella kuluneelta ja rähjääntyneeltä, juuri jostain dimensioloukustaan vaivalla materialisoituneelta. On oikeastaan sääli maalata päälle toiseen kertaan, mutta ehkä kuluneen lookin aika on vasta joskus myöhemmin.

Paikoittain Tardis oli ottanut
turpiinsa ihan kunnolla. Sisustajien
intoilemaa rappioromantiikkaako?

Toinen maalikerros kohentaa vanhan
rouvan ilmettä kummasti. 

Kas, ensimmäinen ovikin löytyi!

Toinen ovi sai vielä toimia
haalarinaulakkona päivän päätteeksi.

Tämänpäiväinen pyrähdys telakalle oli hyvin lyhyt. Tila ja tekeminen loppuivat vähän kesken, kun olisi pitänyt odottaa maalin kuivumista tai siirtää märkä seinä pystyyn kuivumaan. Siihen minulla ei ollut muskeleita itsekseni, joten päätin olla riskeeraamatta seinää, itseäni, autotallia, varastohyllyjä, kalastusvälineitä tai mitään muutakaan. Niin oli aika sulkea maalipurkki, pestä pensseli ja ripustaa haalarit naulaan. Oveen. Naulaan. No, kuitenkin.

Mikä sininen? Tämä vai tuo? Tämä.
Mutta jos kuitenkin tuo...?
Vaiko sittenkin tämä toinen?

Projektin lämmittelemiseen on kuulunut vähän kaikenlaista. Rautakaupassa ravaamista. Maalin valitsemista. Pinterest-taulun kokoamista. Mutta ennen kaikkea minun piti päättää, mitä Tardista olemme tekemässä! Kun aloitimme projektin, olin päivänselvää, että rakentaisimme 9./10. Tohtorin Tardiksen. Nyt asia ei ollutkaan enää niin yksioikoinen, kiitos ajan kulumisen ja unimaailmani.

Minähän en alkujaan pitänyt lainkaan 11. Tohtorin Tardiksesta. Se ei vain miellyttänyt silmääni samalla tavoin kuin edeltäjänsä. Ajan mittaan silmä tottui ärsyttäviin, valkoisiin ikkunanpokiin, kirkkaampaan väriin ja myös uuteen konsolihuoneeseen. Vaikka 10. Tohtori on ollut minulle hyvin tärkeä ja vaikka luulin, että Kymppi olisi the one and only Tohtorini, jo ajat sitten huomasin, etten kyennyt ajattelemaan niin: Tohtori olisi Tohtori, vaikka naama vaihtuisi, enkä pystynyt enää rankkaamaan Tohtorin inkarnaatioita tärkeysjärjestykseen. Minusta se tuntui vain todella väärältä ja julmalta. En ikinä haluaisi, että minulle tehtäisiin niin. Ei, Tohtori olisi minulle aina sama, vanha Tohtori - pärstästä viis!

Niinpä hieman yllättäen - tai unimaailmani huomioon ottaen ei niin yllättäen - päädyin kuitenkin rakentamaan 11. Tohtorin Tardista. Olen kuitenkin unissani reissannut sen verran enemmän 11. Tohtorin kanssa, aikajanamme ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomasti, ja pöhkö rusettikaula kävi minua unessakin lohduttamassa, kun podin ahdistusta Tardiksen rakentamisesta. Tämäkin on jännä, sillä 11. Tohtori Tardiksensa tavoin ei aluksi ollut suurimpia fanitukseni kohteita, ja 11. Tohtorista on tullut minulle tärkeä suureksi osaksi unieni takia tai ainakin ne ovat auttaneet kovasti. Jännää.

Tällä viikolla olisi tarkoitus telakoitua ainakin vielä keskiviikkona Huhuun kanssa. Jos seuraavat hommat saadaan käyntiin keskiviikkona, voin erakoitua telakalla viikonloppunakin. Pläh, jokin vappu - kuka sellaista nyt jaksaa juhlia, jos voi rassata Tardista?