sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vapriikki Vintage 2016

Kun meitä pyydettiin 1700-lukuteemaiseen Vapriikki Vintageen, päivämäärä harmitti meitä: samaan aikaan olisi Humalasalon Talvi-ilta. Suurin osa meistä olisi siellä. Kun universumi sitten sotki asioita sähköiskuja antavan suihkun avulla ja tapahtuma siirtyi toiseen aikaan ja paikkaan, olimme kaikki vapaita osallistumaan myös Vapriikki Vintageen. Kahden naisen rokokoomiehityksemme pukuluentoineen paisui pukugalleriaksi, muotinäytökseksi, kampausnäytökseksi ja -luennoksi sekä tanssitunniksi.

Sain taas hyvin jännästi houkuteltua porukkaa mukaan. Kuoroharjoitusten etkoilla kysäisin varovasti, josko joku olisi kiinnostunut tulemaan muotinäytökseen malliksi, ja yllättäen minulla olikin puoli kuoroa käsi pystyssä suorastaan tunkemassa mukaan. Hauskinta on, että näistä malleistakin suuri osa taisi saada viikonlopun jälkeen aikamatkakärpäsen pureman. Hah, ja minä sentään houkuttelin heidät mukaan ihan ilman Tardista! Kokonaisen lauman! E:n sain mukaan lupaamalla, että hän saa riisua herra tanssimestarin lavalla. Tämäkin suostuttelu hoitui kevyesti yhdellä virkkeellä. Hups.

Päädyimme Vapriikin twiittiinkin.

Torstaina köijäsimme kassikaupalla pukuja Vapriikkiin, kun menimme kokoamaan pukugalleriaa. Modernit mallinuket, jotka kenottivat mitä luonnottomammissa asennoissa, olivat melkoinen haaste. Yritimme matkia paria asentoa, joissa nuket olivat, ja totesimme, että oikea ihminen ei vain väänny sellaisiin asentoihin, ellei sitten ole yltiönotkea sirkustaiteilija. Kun rokokoomuodin estetiikkaan kuului korsetilla suoraksi kartioksi jäykistetty yläosa, saimmekin hetken pohtia, miten saamme puvut nukkien päälle. Puvut olisi ollut helpompi saada istumaan korsetin päälle, mutta eihän meillä ollut ylimääräisiä korsetteja. Toisekseen korsetteja taas ei olisi saanut puettua kenottavien nukkien päälle, kuten myöhemmin alusvaatenukkea pukiessamme totesimme. Niinpä turvauduimme Kekäleen muoti-ikkunasta tuttuun kuplamuovikikkaan ja toppasimme parhaamme mukaan nukkien kurveja piiloon.

"Mitäs tölläät?"

Kaikki puvut eivät menneet kiinni. Liha väistää, muovi ei.

Osa kaipasi vielä lisää alusvaatteita.

Mallinukeissa on aina ollut mielestäni jotain pelottavaa. Luultavasti se johtuu siitä, etten näe kunnolla, ja nuket tulevat näkökenttään siksi aivan yllättäen ja saatan luulla niitä ihmisiksi (useammin kuin näkevät ihmiset). Toisaalta myös niiden ilmeettömyys ja eleettömyys on erityisen luotaantyöntävää minusta. Siinä mielessä en yhtään ihmettele, mistä autonit ovat saaneet alkunsa. Voin sanoa, että hieman hyysi selkäpiitä, kun lauantaiaamuna laskeuduimme harmaaseen, autioon näyttelytilaan, jossa nuket seisoivat äänettöminä, kasvottomina ringissä kylmien valojen keskellä. Niitä ei tahtonut päästää liian pitkäksi aikaa pois näkökentästään.

Loppujen lopuksi pukugalleriasta tuli ihan kiva. Eiväthän puvut istuneet aivan niin kuin niiden olisi pitänyt, eivätkä ne olleet niin edukseen kuin ne olisivat voineet olla, mutta ihan kohtuullisesti saimme ne kuitenkin nukkien päälle. Nukkien kuskaaminen alakerran näyttelytilasta postimuseon ja museoravintolan halki olikin sitten melkoisen hauskaa. Onneksi en ollut saattamassa kuin paria nukkea. Hissi hieman reistaili, ja autio postimuseo aiheutti sätkyjä, kun liikkeeseen reagoiva näyttö toitotti tervehdyksensä, kun rullasimme nukkeja sen ohi. Autio, pimeä museo, jossa ei pitäisi olla ketään, ja yhtäkkiä ylipirteä miesääni kajauttaa hyvät päivät näkymättömistä.

Nukkearmeija. Rivin toista päätä ei kukaan muistanut kuvata. 

Vauhtia päivään velosipedin selästä.

Ennen tanssituntia ehdin käydä muutamaan otteeseen kuolaamassa Rhian myyntipisteellä ihanaa, sinistä mekkoa. Rhia, tuo ovela, kiero nainen paljasti, että hänellä on vielä kyseistä kangasta jäljellä runsain mitoin, joten ehkäpä joskus moinen herkku kaappiini eksyy. Jos vain joskus ensin uskaltaudun sovittamaan sitä. Mutta kun tahtoisin sellaisen niin kovasti! Huhuu ja Nora onnistuivat sen sijaan bongaamaan minulle pitsikynsikkäät, ja enhän minä voinut kieltäytyä, kun nämä kaksi olivat niin innoissaan ja vanha myyjärouvakin oli niin herttainen. Pahus, ei saisi päästää kavereita shoppailemaan puolestani! Pitää jossain välissä vähän mallailla kynsikkäitä. Ne olivat aikas sievät. Onneksi minulla on pienet räpylät.

Lauantaina oli tanssin vuoro. Opetimme pari helppoa solatanssia yleisölle ja esitimme pari muuta. Esitystanssit eivät menneet niin kovin hyvin. Olin jo iltapäivään mennessä ehtinyt kävellä varpaani muusiksi korollisilla kengilläni, ja tanssiminen oli valtavan vaikeaa. Liukastelin ympäriinsä silkkisukillani, mutta niin vain siitäkin selvittiin. Saimme ihan mukavasti ihmisiä mukaan kokeilemaan tansseja. Ilmeetkään eivät olleet niin järkyttyneitä tai nuivaantuneita kuin ne olisivat voineet olla. Voisin jopa uskoa, että ihmiset pitivät tanssimisesta. Yleensä yleisön saaminen mukaan on paljon hankalampaa.

Hole in the Wall

Tanssii tanssimestarin kanssa

Barokkitanssin eleganssia?

Kun meillä kerran oli loppupäivä vapaata, seikkailimme Vapriikissa senkin edestä. Kohtasimme muun muassa dinosauruksen nimeltä Allo, kiikuimme keinuhevosella, ajoimme metsäkonetta (taas!), pelasimme (taas!) ja tutustuimme viestinnän historiaan Rupriikissa.

Päivää, Allo! Älä syö mua!

E oli varma, että Alloa kutsutaan Alloksi, koska Tohtori on kuitenkin törmännyt paikalle ja yrittänyt puhua sille ranskaa. "'Allo, saurus!" Näin on taas allosauruksenkin mysteeri ratkennut.

Epäterveellisin mahdollinen kulma tutustua allosaurukseen.

Vapriikin pusikoissa vaani suuri peto.

Allo-saurus.

Allo-parka oli luultavasti jähmetetty aikaan. Epäilen, että se oli meidän onnemme, koska muuten meistä olisi voinut tulla Allon välipala. Epäilen, että metalliluitetusta korsetistani olisi saattanut jäädä jotain Allon hampaiden väliin inhottavasti hiertämään.

Nukketalofiboja.

Aulan mainosnäytössä teksti oli niin tiivis,
että luin "Aikaleikkiä". 

Vuosisatojen yli levittäytynyt jengimme tarkkailee menoa. 

Tällaista oli meno Vapriikki Vintagessa. Väkeä oli paljon.

Essulla oli kauppa, se essun kauppa on.

Metsäkoneen puikoissa rokokootällingissä.

Murmeli hakkasi raivokkaasti Tetristä.


Jäin hatustani jumiin puhelinpalloon.
"Mitä, eikö tämä olekaan sisältä suurempi?"

Lauantaina nautimme myös kamarineuvos Kari-Paavo Kokin luennosta. Pääsimme perehtymään Kustaa III:n elämään. Nautin suunnattomasti luennosta: en ollut pitkään aikaan istunut kunnon luennolla. Luennoitsijana kamarineuvos oli todella sympaattinen. Aiheeseensa intohimoisesti suhtautuvat ihmiset ovat aivan mahtavia.

Lauantai-ilta menikin tukkaa kähertäessä ja Doctor Whota katsoessa: Sain nakitettua Murmelin rullaamaan foliohatun päähäni, ja siinä samalla pystyi kivasti katsomaan jakson verran seitsemättä kautta eteenpäin. Keittiössä tehtiin siinä sivussa ihmeitä, jotta nälkäiset aikamatkaajat saivat ruokaa. Iltamyöhällä istuin vielä sängylläni kokoamassa seuraavan päivän kampausnäytöksen diasarjaa ja chatti kävi kuumana Huhuun kanssa.

Sunnuntai olikin yhtä hösseliä. Olimme Huhuun kanssa pitämässä kampausnäytöstä heti aamupäivästä, ja iltapäivällä olisi muotinäytös, jota varten olisi puettava, kammattava ja meikattava liuta malleja.
Onneksi meillä oli muotinäytöstiimissä tehokkaita ja taitavia käsipareja ja omatoimisia malleja, joten kaaokselta vältyttiin.

Kuinka monta pukijaa tarvitaan yhden naisen pukemiseen.

Aikamatkaajat auditoriossa kertomassa kampauksista.  

Vapriikin auditoriossa pidimme kampausnäytöksen yhteydessä pienen luennon 1700-luvun hiusmuodista ja sen kehityksestä. Sillä välin, kun Kikka taiteili essun päähän ikonista laivakampausta, Huhuu ja minä mursimme yleisön ennakkokäsityksiä 1700-luvun korkeista partavaahtoperuukeista. Suurimman osan vuosisataahan kampaukset olivat hyvin matalia ja maltillisia, mutta totta kai 60-80-lukujen korkeat kampaukset ovat jääneet enemmän mieleen ja raivanneet tiensä populaarikulttuuriin edustamaan 1700-luvun hiusmuotia. Mielellään vielä toteutettuina kiiltävänvalkoisilla nylonperuukeilla, jos vain mahdollista. Diasarjaamme voi katsella täältä. Se sisältää pelkkiä hiusmuodin muuttumista havainnollistavia kuvia. 

Huhuu puhui, ja minä painoin nappia.

Essu sai päähänsä paatin.
Kutreilla kellui USS Constitution.
Kuva: M. Arvonen

Yritin pysytellä poissa jaloista, kun maanalaisessa tukikohdassamme tohistiin muotinäytöstä kasaan. Päädyin kuitenkin mystisesti auttamaan karoliiniunivormun pukemisessa Riverin nolosta äänikukkalapiosta jutellen ja Moffatin mielenliikkeitä puntaroiden. Siinä sivussa tervehdin sotamies Brota, ja alan nyt ymmärtää, miksi on niin kauhean vaikeaa pitää yllä asiallisen ja kunniallisen aikamatkaajan mainetta. Eikös joku heti napannut kuvan, kun toivotin hyvää huomenta halauksen kera!

Pyörähdimme taas kuuntelemaan Kari-Paavo Kokin luentoa. Ihailin valkokankaalla vilahtelevia kauniita paikkoja, joissa en ollut vielä käynyt. Sain listalleni muutaman todella hyvän kohteen, joissa pitäisi käydä. Valitettavasti luento venyi sen verran, että meidän oli pakko könytä hyvin epäelegantisti etummaisen penkkirivin yli ja livahdettava valmistautumaan muotinäytökseen.

Esittelimme muotinäytöksessä 1700-luvun muotia aina myöhäisbarokista 1800-luvun alun empireen. Pitihän yleisön tietää, mistä rokokoomuotiin tultiin ja mihin siitä päädyttiin. Pukuja oli mukana noin kolmisenkymmentä kaikkea piioista ja sotilaista ylhäisaatelin matkustus- ja juhlapukuihin.

Käydään läpi näytöksen runkoa essun johdolla.
Kuva: M. Arvonen

Pixel Sisters poseeraa.
Kuva: M. Arvonen

Koko poppoo kasassa.
Kuva: M. Arvonen

Essu johdatti meidät läpi vuosisadan tyrskyisän muodin.
Kuva: M. Arvonen

Kas, näin lähtivät herrasväeltä vaatteet piikojen avustuksella!
Kuva: M. Arvonen

Vielä kerran koolla näytöksen päätteeksi.
Kuva: M. Arvonen

Näytöksen jälkeen valuimme valloittamaan Atelieri O. Haapalan studion. Siinä sivukorvalla kuuntelin, miten pitkä, laiha, miellyttävännäköinen mies haastatteli essua englanniksi. Toimittaja oli joko Financial Timesista tai New York Timesista, mutta me salakuuntelijat emme oikeastaan koskaan saaneet täyttä varmuutta asiasta.

Spoilers!

Muut mussukat.

Pixel Sistersin aikamatkaajaosasto.

Melkoinen urakkahan se oli, mutta oli se myös ihan hauskaakin. Pienestä parin naisen luennosta paisui taas puolivahingossa kolmenkymmenen hengen muotinäytös, kampausnäytös, pukugalleria, tanssitunti, ties mitä! Vaikka ulos näkyi ehkä vain kauniisti puettuja ja kammattuja ihmisiä, pari viikkoa vierähti vallan sujuvasti pukuja sovittaen, kasaten, luentoa valmistellen, gallerian tekstejä naputellen, viestien ja tiedottaen porukan sisällä, hallinnoiden peruutuksia ja hoitaen kaikkea muuta sumplimista. Onneksi yövieraani sentään olivat ihanan omatoimisia ja ruokkivat minut lauantai-iltana: minä kun en tällaisina viikonloppuina yleensä koskaan muista syödä (niin kuin en nytkään Vapriikissa, löysin taskustani ruokalippuja). Muutenkin oli helpottavaa voida luottaa siihen, että kaikki sujuu ja kaikki hoitavat hommansa ja vähän enemmänkin, kun Huhuu, Mayah ja Nora olivat vauhdissa tukikohdassamme. Pöhelöt pikselit, kuorokaverini, olivat aivan mainioita touhottaessaan niin innoissaan muotinäytöksestä. Ilman heitä näytös olisikin jäänyt vähän tyngäksi. Rohkeita pikseleitä, kun hyppäsivät noin vain mukaan! Kiitos kaikille.

Totta kai viikonlopun kunniaksi perinteinen aikamatkaajan pörrökuva! Tätä oli jo vähän tuskaista selvittää.

Tyytyväinen aikamatkaaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti