sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kuusen alla

Terveisiä vain suloisen jouluähkyn keskeltä. Nyt ollaan jo joulun sillä puolen, kun kuusen alla kyljen kääntäminen on suurin ponnistus, johon ähkyssään kykenee. Olen jouluihminen ja pidän joulusta. Kunhan se ei sisällä pakonomaista suorittamista ja siivoamista. Minulle joulu on ennen kaikkea aikaa, jolloin muistaa ystäviä ja rakkaita ja viettää kiireettömiä päiviä. Hyvää ruokaa, rauhallista yhdessäoloa.

Tänä vuonna joulu tuli vähän nurkan takaa aivan yllättäen. En ehtinyt juurikaan päästä joulutunnelmaan, kortit jäivät lähettämättä ja lahjatkin melkein hankkimatta. Olin jo vaipumassa joulumökötykseen, mutta ajatus, että pääsisin muistamaan rakkaita aikamatkaajaystäviäni, sytytti vihdoin joulumielen tähänkin arjen ankeuttamaan kuuppaan. Viimeiset päivät ennen joulua olinkin sitten jo taas tutulla joulusykkyrällä. 

Jouluheräämiseni tapahtui vain aivan liian myöhään, mutta tiesin, että aikamatkaajaystävieni lahjojen suhteen saatoin luottaa Tippetin ihmeelliseen Doroteaan. Kokosimme Huhuun kanssa yhdessä Murmelille tee-se-itse-keskiaikamekkotarvikepaketin, koska Murmeli kaipasi kipeästi uutta, ehjää ja hieman lämpimämpää keskiaikamekkoa. Villan Huhuu oli löytänyt tyypillisellä tuurillaan ihan sattumalta, ja minä metsästin nappeja. Nappiasiassa luotin täysin Tippetin-tätiin. Kaiken jouluhulinan keskellä Tippetin-täti oli kertakaikkisen upea ja näki paljon vaivaa saadakseen tilaukseni ajoissa perille, vaikka tinalähetys oli ollut myöhässä. Samassa paketissa tulivat myös Hilsun joululahjat: villaa huppuun, silkkisiä kirjontalankoja ja huntuneuloja. Tippetin uskomattomien toimitusaikojen (olen ihan varma, että Dorotealla on jokin vänkä aikakone), paketti ehti perille jopa niin ajoissa, että Hilsukin sai oman lahjansa vielä ollessaan Tampereella kyläilemässä. 

Nyt pysyy Hilsulla huntu menossa mukana
ja hartiat lämpiminä keskiajalla.

Hetken verran istuskelin olohuoneen lattialla hämmentyneenä päätäni raapien, kun paketista putkahti aivan liian monta nytteröä silkkilankaa. Kävin tilaustani läpi ja väänsin ja käänsin, mutta silti vyyhtejä oli viisi liikaa. Pistin Dorotealle viestiä, ja sain vastaukseksi, että vyyhtejä oli ihan oikea määrä. Herttainen Dorotea! Olisihan se pitänyt arvata... Ei kai sille mitään mahda: Dorotea on kultaisin kauppias keskiajalla. En millään malttaisi odottaa, että taas törmäisin reissuillani Doroteaan oikein kasvokkain ja pääsisin oikein turisemaan (ja lääppimään ihania villoja).

Jouluyllätys Tippetin Dorotean tapaan.

Hilsun mystinen joululahja, jota hän urhoollisesti ompeli pitkin viikonloppua, osoittautui silkkiseksi, 1700-luvun muhviksi. Olenkin jo moneen otteeseen ollut palelluttaa räpyläni Viaporin viimoissa. Nyt on tassuilla sovelias suojapaikka! Shantung-silkki välkehtii kauniissa sinisen ja punaisen sävyissä. Taidan haarukoida siihen vielä nyörin varmuuden varaksi, jotta saan muhvin ripustettua kaulaani, jos täytyykin yhtäkkiä juosta ja huolehtia helmat pois jaloista. Oi, muhvilo organzanauharusetteineen!

Valokuvassa muhvi näyttää merimakkaralta.
Pitäisiköhän minun opetella kuvaamaan?

Yksi kirjekuori sai lähteä halkomaan aikaa ja avaruutta mukanaan kortti, jota vilauttamalla pääsee melkein minne vain. Se tosin toimii lähinnä vain nykyisen maantieteellisen Suomen alueella, mutta pääseehän sillä seikkailemaan myös Ruotsin valtakunnan itäisissä osissa vuosina 1150-1809 sekä Suomen suuriruhtinaskunnassa 1809-1917. Mukaan tietenkin vielä terveisiä ja ohjeet, miten venyttää vuotta kuukaudella. Jep, 12 kk = 13 kk, jos malttaa lukea ohjeet eikä viskaa niitä supernovaan! Lisäsin moisen kortin omaankin varustelaukkuuni kaiken varalta. Vaikutti oikein näppärältä ja haisi seikkailuilta - siis jotakuinkin vastustamaton. Taisipa Huhuunkin paketissa lymytä samanlainen kortti. Pitäähän sitä nyt olla seuraa, kun lähtee tutkiskelemaan menneitä! Ja museot ovat muutenkin Huhuun luontaista elinympäristöä.

Kaikkien aikojen kortti - lue ohjeet, älä heitä supernovaan!
Seikkailuja odotellessa.

Huhuu luonnollisesti oli oma ihana, höppänä itsensä. Valtavassa lasipurkissa oli aikamatkaajan eväsmuffinssien kuivat tarpeet ja ohjeet. Miten minusta tuntuu, että joku kutsui itsensä muffinsseille? Ai, miten niin meillä on tapana mussuttaa herkkuja ja lipittää teetä? Tjaa-a... Muffinssitarpeiden mukana paketissa oli myös joulukoristeita kuuseeni. Helmiaskarteluihin haksahtanut Huhuu oli taiteillut minulle kuuseen Tardiksen ja pari somaa rusettia, koska bow ties are cool ja sitä rataa. Voi, Huhuu... Hymyilen vieläkin pöljästi, mutta vielä pöljemmin myhäilin poistuessamme Helmimeristä ja törmätessämme myymälän puolella nuoreen naiseen, jolla oli Tardis-kassi kainalossaan. Pitihän sitä kehua. Hieno oli. Hih. Liekö arvannut, että takahuone oli täynnä aikamatkaajia?


Kuusi sai hieman täydennystä. 

Pikselöitynyt Tardis ja erittäin cool pikselirusetti. 

Ehkä herttaisimman paketin sain kuitenkin mummulta. Mummu ei ymmärrä yhtään mitään Doctor Whosta, aikamatkaamisesta eikä oikein elävöittämisestäkään. Sain mummulta punaisen puhelinkoppikeksipurkin. Jo lähtökohtaisesti yhdistelmä Lontoo + puhelinkoppi sulatti sydämeni, koska olen ollut heikkoina punaisiin puhelinkoppeihin aina siitä lähtien, kun olen pienenä katsonut Paddingtonia. Kun eilen tapaninpäivänä lojuin kuusen alla lukemassa Baletin tähti -kirjaa kolmivuotiaan kummi-pummilapseni kanssa, kuulin, miten mummu selitti serkulleni: "Juu, se on puhelinkoppi. Ida kun niin tykkää noista englantilaisista puhelinkopeista. Se, kuule, rakentaakin sellaista tuolla autotallissa, sellaista oikein isoa, ja se on kauhean tärkeä." Aaws, eihän tuo keksipurkki se ihan Tardis ole, mutta pääsee ehdottomasti tärkeiden puhelinkoppien listallani aivan kärkikahinoihin.

Tärkeät puhelinkopit - Top 2

Hieman hymyilyttivät myös isältä saamani tummanpunaiset talvitennarit. Jotta voin sitten juosta nyt talvellakin bussiin ilman, että varpaat palelevat. Tunan paketista kuoriutui yllätyksekseni Tardis-muistivihko, mikä täysin odottamattomana asiana lämmitti kovasti sydäntä. Samoin kuin pikkuveljeltäni saama lahjakortti kirjakauppaan. Raukkaparka vannoi, ettei enää ikinä astu jalallaankaan kirjakauppaan: nyt hänen edelleen oli jonossa ollut 50 ihmistä, ja se oli kuulemma ollut kauheaa. Sääli, kirjakaupathan ovat aivan ihania paikkoja - eivät tosin jouluruuhkan aikaan, mutta muuten... 

Ai niin! Pienenä toivoin joka joulu Arvaa kuka -peliä, enkä koskaan saanut sitä. Luulen, että joulupukilta tai Tohtorilta on nyt mennyt sekaisin 6- ja 26-vuotias Ida, sillä mitäpä muutakaan tänä jouluna putkahti paketista. Noo, pummilapsi alkaa olla kohta sen ikäinen, että ehkä sitä voi pelata sitten pummilapsen ja pummitädin laatuajan nimissä. 

Jouluaaton "joko saa antaa ihmisille lahjoja" -kiemurteluista tuntuu olevan jo ikuisuus. Hyvin pullea ikuisuus, jota voisin ihan mielelläni jatkaa vielä muutaman päivän lueskelemalla ja torkkumalla päiväunia. Töissä odottaa melkoinen loppuvuoden puserrus, ja pää tuntuu olevan täynnä harmaata puuroa. En ole oikein koskaan pitänyt välipäivistä, koska ne ovat jotenkin niin upottavan epämääräisiä ja tylsiä. Välipäivät, mitä ne edes ovat? Ei päivien välissä ole mitään välipäiviä. Jos on, niin miksei kaikkien päivien välissä ole välipäiviä? Ovatko ne niitä kuuluisia lisätunteja vuorokauteen? Ovatko välipäivät jotenkin pienempiä ja piilevämpiä? Kätkössä oikeiden päivien välissä? Pah. Liian omituista. 

Taidan sinnitellä välipäivien yli ajattelemalla vuoden ensimmäistä aikamatkaa, pyrähdystä keskiajalle Hämeen linnaan. Siihen ei ole kuin puolitoista viikkoa, ja siitä starttaakin sitten taas vauhdikas vuosi. Sitä ennen kuitenkin toivottavasti vielä niitä eväsmuffinsseja ja hyvää seuraa, Doctor Whon jouluspesiaali Plevnassa ja 1700-luvun muotinäytöksen ja kampausnäytöksen suunnittelemista. Kyllähän tätä tekemistä taas piisaakin! 

2 kommenttia:

  1. Tärkeät puhelinkopit <3 !!!

    Muhvi on kerrassaan hurmaava, jopa merimakkarana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhvi on kyllä aika söpönen mutta ennen kaikkea käytännöllinen. Viaporissa kun tulee vierailtua lähinnä kylmään aikaan vuodesta, ja tuulet mereltä ovat aina hyisiä, joten kädet todellakin kaipaavat jotain lämmikettä. Nyt vain nyörihaarukkaan vipinää, jotta saan muhviin vielä nyörinkin. Huhuu ehdotti myös muhvin somistamista pienellä miniatyyripotretilla ja rusetilla. Voi olla, etten raaski rakkaan Mozartini rintakuvaa laittaa killumaan muhviin, jottei se vain pääse vauhdissa takertumaan mihinkään, revi silkkiä ja putoa jonnekin Viaporin jorpakkoon.

      Poista