sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sisätelakan riemut

Tutustuimme lauantaina sisätelakkaan. Työkaluvalikoima oli juuri niin laaja kuin olin muistanutkin: olisimme vain kaivanneet suurempaa ruuvipuristinta ja äänimeisseliä. Isä oli innoissaan esittelemässä meille työkaluja ja kertomassa niksejä, joilla tehdä asioita helpommin ja siistimmin. Apu oli ihan tervetullutta, sillä meillä kummallakaan ei todellakaan ole mitään kummallista kokemusta puutöistä ja teemme tätä projektia lähinnä kokeilemalla, erehtymällä ja joskus oppimallakin. Neuvot, järeämmät työkalut ja paremmat työasennot nopeuttivat työskentelyämme.

Oli kivaa päästä tekemään töitä sisällä lämpöisessä. Ei ollut pelkoa kohmettumisesta. Työkalupaljouden, lämmön ja muutenkin ulkotelakkaa mukavampien olosuhteiden huumaavassa paratiisissamme luikerteli kuitenkin käärme: Meillä oli telakalla nyt myös radio! Kun toinen haluaisi kuunnella metallia ja toinen klassista, oli tiimimme melkein hajota taiteellisiin erimielisyyksiin. Ei sentään, naureskellen yritimme etsiä jonkin kanavan, jota kumpikin kestäisi kuunnella. Lopulta päädyimme kuuntelemaan rockia ja rakentamaan Tardista. Asiallista. "En mää jammaa. Verryttelen vain selkälihaksia."

Pohjalainen hiomakone työssään.

Näytimme hieman hiomakonetta vanerille ja tarpeen mukaan vähän laudoillekin. Huhuu hinkuttaa viimeisteli tarmokkaasti käsin. Hiomapölyähän siitä syntyi ja sisätiloissa se ei ollut kovin mukavaa, mutta onneksi autotallin tuuletin imi hyvin pölyä ja sen lisäksi saimme tiimiimme uuden apurin, joka vielä kaipaa nimeä. Tämä hämmentävä yksilö ei luultavasti ole kauheasti nähnyt päivänvaloa vaan on viettänyt suurimman osan elämästään teljettynä pimeään kaappiin. Nyt jostain syystä isä päästi tämän kummajaisen vapaaksi vankilastaan. Epäilemme, että tämä otus on dalekin ja teletappien Nuu-Nuun kiihkeän kohtaamisen epäonninen lopputulos. Joka tapauksessa tuulettimelta karannutta hiomapölyä se exterminoi kärsällään oikein tehokkaasti.

Dalek Nuu-Nuu

Päivän lopputuloksena saimme kasaan toisen sivuseinän, joka on jo kovasti paljon siistimpi kuin ensimmäinen seinä. Kyllä tämä tästä. Aikaakaan ei mennyt kuin kolmisen tuntia. Seuraavalla kerralla käymme sitten takaseinän kimppuun.


Aikaisemmin tällä viikolla äiti hieman ihmetteli projektiamme, kun poikkesi käymään luonani. 

Äiti: Milloin te tuutte rakentamaan sitä... Dardista?
Minä: Tardista. Ehkä viikonloppuna.
Äiti (miettii, uskaltaako kysyä): Miksi siitä pitää tehdä niin valtavan suuri?
Minä: Voi, äiti... (naureskelua, kun mietin, ettei se ole edes oikeasti niin suuri kuin sen pitäisi olla, koska siitä ei kuulemma tule sisältä suurempaa) Ei se ole edes niin iso. Se on vain oikean kokoinen. Luonnollisessa koossa. Jos yhtään tietäisit, niin kiittäisit onneasi, ettei me päätetty rakentaa Millenium Falconia tai Enterprisea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti