perjantai 2. lokakuuta 2015

Arjen ankeutta ja aikamatkailua

Tämän hetken soittolista: Marin Marais: Folies d'Espagne

Syksy on pimennyt, ja arki yrittää ottaa niskalenkkiä toimistohiirestä, joka kiukulla taistelee vastaan. Vaikka kesän lopulla alkoi iskeä jo aikamatkaähky ja reissuväsymys, nyt sitä melkein tekisi mieli vain huutaa, että "päästäkää pois toimistosta, pakko päästä reissuun!" Kevyen syysflunssankin ehdin potea, kun vanha viholliseni flegma yritti jälleen kerran revanssia. Selvästi syksy siis. Ei sillä, pidän syksystä, leiskuvista väreistä, piiskaavista tuulista ja pimeistä illoista.

Aikamatkaajapoppoomme E:llä et kumppanilla ja muilla hörhelöillä vahvistettuna poikkesi viettämään villiä iltaa burleskiklubilla. Olimme kuulleet huhua, että Tohtori juontaisi aikamatkaburleskia emmekä voineet vastustaa kiusausta. Tohtori oli taas unohtanut äänimeisselinsä lojumaan, joten palautimme sen hänelle ennen show'n alkua. Teki mieli iskeä pää pöytään, kun Tohtori pujotteli ihmisten lomitse fetsi päässään keikkuen. Fetsi! Ei! EI! Ei ole niin sitten yhtään siisti, fetsi! Illan perusteella voin vakuuttaa, että Tohtori ja burleskiklubi eivät ole hyvä yhdistelmä. Ei, en halua edes ajatella Tohtoria mussuttamassa kalapuikkoja hienoisena hiukopalana lavan nurkassa, kun vieressä tanssii burleskityttöjä. Voi, Tohtori... Onneksi E kantoi nenäni alle kirsikkaoluen ihan siltä varalta, että Tohtori on liian nolo ja on pakko ottaa huikka. E on pelottavan tarkkasilmäinen: kun minä olin matkalla baaritiskille, hän tuli jo vastaan ja lykkäsi kirsikkaoluen käteeni. Ilmeisesti olin jo näyttänyt siltä, että olen sen tarpeessa. (Sääli, tästä reissusta ei tullut yhtään kuvaa.)

Tardis-telakalla on ollut hieman hiljaista urakkaviikonloppumme jälkeen. Aikaa ei vain ole ollut. Sain kuitenkin neuvoteltua Tardis-tiimimme käyttöön sisätelakan. Jes! Siirto tapahtunee ensi maanantaina. Sitten murunen saa viimein olla sisällä kuivassa ja lämpimässä inhottavan dimensiotöhnän ulottumattomissa, ja mekin pääsemme ehkä vähän laajemman ja järeämmän työkaluvalikoiman äärelle. Jouluksi kotiin -suunnitelma pitää vielä, ja iloisia tervetuliaispikkujoulujuhlia suunnitellaan jo kovasti. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta sinne asti päästään.

Arki on ollut tavallista ankeampaa tällä viikolla, ja hyvin väkivaltaiset unet ovat vaivanneet minua. Tällä viikolla minut on unissani jo huumattu, kaapattu, sidottu, melkein raiskattu, melkein exterminoitu, melkein teloitettu ampumalla, melkein ammuttu ristitulessa, hakattu ja potkittu. Hieman rauhallisempikin meno kelpaisi välillä. Toisaalta olen vain onnellinen, että olen sentään nähnyt unia. Ilman niitä hajoaisin muutamassa päivässä.

Tänään, kun viikon viides maanantai tuli selätettyä ennemmin sinnikkyydellä kuin tyylillä, olen vain antanut ajatuksen vaeltaa. Purin kamerasta viimein Traconian aikavääristymässä kuvatun tanssivideon, mutta se sisältää lähinnä tanssijoiden takamuksia huonon kuvauspaikan takia. Täytyy katsoa, saanko siitä jotain kursittua kokoon jonkin pimeän syysillan rattona. Olipa kameraan tarttunut hyvin epämääräinen vahinkolaukaus Traconian Akatemiassa pitämämme Vaatetusvinkkejä aikamatkaajille -luennon alkusählingeistäkin. Ainakin oli asianmukainen kassi ja diat. 

Viritin kameraa ja vahinkolaukaisin kuvan. 

Kiusasin tekniikan poikaa.

Arjen harmaudessa kirkkaana majakkana neljän viikon päässä 1700-luvulla loistaa Viaporin kekri. Hallinnon hiiri haaveilee jo syksyisestä 1700-luvun Viaporista, meren kylmistä tyrskyistä, viimasta valleilla, lepattavista lyhdyistä, villaviitan painosta harteilla ja märillä mukulakivillä lipsuvista koroista, jalkoihin sotkeutuvista helmoista, kynttilöiden loisteesta, ajan takaa kaikuvasta kauniista musiikista, contretempsiin ojentuvista nilkoista, viehkeistä ranteista ja katseista naamioiden takaa. Upseeristo järjestää kekri-illalliset ja maskeraadin, joten enhän voi jättää pirskeitä väliin. Aion myös tutkia tarkemmin kekri- eli köyripukin tarinaa ja ottaa selvää, mistä tämä köyripukki on oikein tullut ja mikä se on pukkejaan.

Löysin taas pitkästä aikaa sellaisen jännittävän asian kuin kalenterin ja aloin selata sitä. Sydän oli hypähtää kurkkuun - no, hyppäsihän se eikä ole vieläkään laskeutunut paikalleen - kun tajusin, että kekriin on vain neljä viikkoa, joista yksi on töissä hyvin kiireinen. Akuuttia sydämen vaeltamista aiheutti kuitenkin vasta huomio, että olen suuntaamassa heti kekriä seuraavalla viikolla 1880-luvulle Franzensbadiin. Rassilonin kukikkaat kalsarit, kekrin jälkeen perjantaina on lähtö 1880-luvulle! Franzensbad! Apua! Paniikki! Aikamatkahepuli! Ei se voi olla vielä nyt. Vastahan siihen oli kuusi viikkoa. Viktoriaaninen viikonloppu kylpyläkaupungissa. "Emmää pysty enkä osaa" -pelko iskee. Onneksi huomenna menen tapaamaan essua Helmimerin takahuoneeseen kävelypuvun sovituksen merkeissä. Essuparka joutuu rauhoittelemaan panikoivaa aikamatkaajaa. Viktoriaanit yhä vain herättävät minussa epävarmuutta, enkä millään luota siihen, että solahdan joukkoon. 

Kuunpimennyskin olisi ollut, mutta niin oli pilviäkin. Oli pilviä ja sitten oli tummempia pilviä. Koko yöhän siinä tuli ravattua ikkunassa toteamassa joka kerta, että eihän sieltä mitään näy. Pöh. Kerrankin olisi ollut hyötyä länsi-ikkunoista: olisi saanut ihailla pimennystä sisätiloista lämpimästä sohvalta. 

Loppuviikonlopun yritän viettää sopivassa suhteessa päiväunien ja kirjoittamisen parissa. Edelleenkin Traconin ja Napuen reissuraportit lojuvat kesken muistiinpanoissa, ja ne pitäisi kyllä ainakin saada pois kuljeksimasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti