sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Traconian aikavääristymä

En tiedä, mitä taas tapahtui. Olin Hilsun kanssa matkalla keskiajalle, kun pyörremanipulaattori teki taas temput ja syöksi meidät pahasti sivuun kohteestamme ja tupsahdimme keskelle valtavaa sekasortoa. Minulla ei ollut hajuakaan, missä olimme ja mitä tapahtui, mutta kaikki ei totisesti ollut kohdallaan. Adrian ja Huhuu olivat ilmeisesti päässeet perille keskiajalle, koska he pyörivät hämmentyneinä keskiaikaleirissä.


Paikalle ilmestyi hyvin epätietoisen näköinen tyttö kantaen kummallista härpäkettä sylissään. "Oottekste keskiaika? Tässä olis tää aikaportaali", tyttö vilkuili hermostuneesti ympärilleen ja ojensi häkkyrän suoraan syliini. Ei hajuakaan, mitä minun olisi sillä pitänyt tehdä, mutta en pistänyt vastaan, kun syliini kerran tungetaan aikaportaalia - jännittävää! Alkeellista lyhyen kantaman aikamatkustusteknologiaa! Siistiä! Ehkä sitä voisi tutkia... Ehkä se selittäisi, miksi aika tuntui olevan taas sekaisin eikä manipulaattori inahtanutkaan.

Aikaportaalia säätämään ilmestyi myös hyvin hermostunut mies. Yritin selvittää, miksi aikaportaali pitäisi pystyttää siihen ja miten se toimisi. Sen läpi oli Valvomon aika-agenttien tarkoitus kulkea. Valvomo ei kuulostanut hyvältä. Mies puhui jotain, että hänenkin pitäisi olla pian lavalla puhumassa, joten otin vihjeestä vaarin ja ryntäsin itsekin valtavaan saliin kuuntelemaan, mistä oli kyse.

Traconia! Aikavääristymä! Niinpä tietenkin! Traconia on tuntunut olevan varsin epävakaa jo pitemmän aikaa niin poliittisessa kuin temporaalisessakin mielessä. Nyt kaikki aika ja rinnakkaistodellisuudet olivat sekoittuneet, ja koko todellisuus oli romahtaa. Siis valtaisa paradoksisoppa. Se selittikin, miksi manipulaattori oli temppuillut. Oletettavasti valtavan paradoksin luomat häiriöt ovat vaikuttaneet aikapyörteeseen ja saaneet sen epävakaaksi.

Samalla inhottava ajatus puski mieleeni: paradoksi vetää puoleensa toista paradoksia. Joten miksi olen lipsahtanut ulos pyörteestä? Hyvin suurella todennäköisyydellä olisin jälleen paradoksi, ja ajatus suretti minua. Lisäksi olemassaolonsa puolesta taisteleva Traconia ei ollut turvallinen paikka paradoksille, kuten minä. Loppujen lopuksi traconialaiset pyrkisivät tuhoamaan paradoksin pelastaakseen maailmansa. Ei siinä eroteltaisi paradokseja toisistaan. Jos en olisi varuillani, saattaisin minäkin pyyhkiytyä olemassaolosta.

Leiri tuntui turvalliselta paikalta hetken aikaa tarkkailla tilannetta. Sulautuakseni joukkoon vaihdoin jotain hieman keskiaikaisempaa - no, renessanssimpaa - ylleni. Yhtäkkiä Murmelikin ilmaantui paikalle selvästi pöllähtäneenä jostain steampunk-seikkailusta. Olin aivan äimänä. Siinä tuo vaihtoehtoviktoriaani seisoi edessäni suloisena kuin suklaamuffinssi. Ilmeisesti kovinkin suloisena, sillä kapteeni Sparrow iski harittavat silmänsä oitis Murmeliin ja tahtoi kaapata tämän "lovely ladyn" kainaloonsa. Onkohan tämä jokin yleinen tyyppivika kapteeni Jackeissä? Lisäksi olen lievästi huolissani siitä, että Murmeli tuntuu myös olevan hieman heikkona näihin kapteeni Jackeihin... Parempi pitää silmät auki ja kättä pidempää ulottuvilla.

Itsekin bongasin tutun hahmon väkijoukossa. Olisinkin ihmetellyt, jos Tohtori ei olisi ollut paikalla. Mutta kuten saatoin arvata, hän ei tunnistanut minua. Toisaalta 10. Tohtorin kohdalla se on täysin ymmärrettävää. Yksinkertaisesti vain liian aikaista. Kun myöhemmin kävin pyytämässä ujostelevien tyttöjen puolesta Tohtoria ja Sherlockia kuvaan tai kun vielä myöhemminkin törmäsimme, katsoi Tohtori aina suoraan ohitseni. Niin hankalaa kuin se olikin, piti vain purra hammasta.

En kuitenkaan osannut arvata, miten tiukan paikan eteen vielä joutuisin.Olin matkalla leiriin, kun Traconian Akatemian aulassa näin tutun selän. Yritin kurkotella väkijoukon päiden yli nähdäkseni paremmin. Kyllä, pitkä, hoikka, leveät hartiat, tweed-takki, ruskeat hiukset... Koska en ollut varma, pakottauduin kääntymään pois. Myöhemmin sain kuitenkin varmistuksen, kun kävelin Unrealityn konserttiin: Tohtori seisoi Riverin kanssa jonossa. Minua hymyilytti, ja olisin tahtonut mennä juttelemaan, mutta pakottauduin kävelemään ohi. Olihan se vähän haikeaa. Edelleen liian aikaista.

Unreality oli loistava! Itsekin Pixel Sisters -nörttikuorossa alttona kiekuvana en voinut kuin ihailla. Nautiskelin mukavassa penkissäni kuorolaulannasta ja ihmisäänten ihmeellisyydestä. Kuoron hyvästä hengestä tuli itsellekin hyvä mieli. Hilsukin löysi paikalle ja pyllähti viereeni. Tyytyväisenä kaivoin vyöltä päiväkirjani ja annoin laulun kuljettaa minua sivulta toiselle, seikkailusta toiseen.

Unrealityn jälkeen hilpaisin tapaamaan kuorotovereitani. Olimme Pixel Sistersin kanssa päättäneet mainostaa tamperelaista nörttikuorotoimintaa flashmobbaamalla heti Unrealityn jälkeen puistossa. Ehdin juuri parahiksi äänenavaukseen. Hieman kyllä hävetti mennä mukaan sotkemaan kuvioita, sillä en ollut ehtinyt harjoituksiin yli kuukauteen ja olin unohtanut nuottinikin kotiin. Onneksi meitä oli sen verran paljon, että mölinäni taisi hukkua massaan. Niin me sitten lauloimme! Kivaa oli, ja jotkut jopa jäivät kuuntelemaan meitä.

Sunnuntaiaamu valkeni - no, ei oikeastaan valjennut. Kaupungin kadut täytti tiheä sumu, joka peitti näkyvyyden täysin. Se toi ikävästi mieleeni matkamme kylään, jossa flegma oli ujuttautunut koleaan usvaan ja orjuuttanut koko kylällisen ihmisiä. Tolkutin itselleni, että olisi äärimmäisen epätodennäköistä, että usvassa piilisi flegmaa. Mahdollista se olisi, mutta hyvin, hyvin epätodennäköistä. Sumun läpi läikähtelevä aamuaurinko kevensi mieltä hitusen, kun marssimme Hilsun kanssa aution puiston halki teltalle.

Koko päivän oli teltalla ravannut mitä kummallisempia "aika-agentteja", joiden taidot olivat vähän niin ja näin. Tosin paha minun oli mitään sanoa, kun en missään vaiheessa saanut selville, miten he oikein yrittivät ratkaista aikaparadoksia. Hiljaa itsekseni olin kuitenkin sitä mieltä, että aikaportaalit eivät varsinaisesti olleet kovin turvallisia tai vakaita ja saattaisivat vain vahvistaa paradoksia entisestään, jos aikojen annettaisiin sekoittua vapaasti portaalin läpi. Päätimme Hilsun kanssa hieman tutkia asiaa aamun hiljaisina hetkinä ja vakauttaa portaalin niin, ettei sen läpi päässyt enää virtaamaan mitään ylimääräistä (aika-agentteja lukuun ottamatta, en tahtonut saada Valvomon vihoja niskaani, mutta hei, oli se nyt sen verran huteran näköinen vempele, ettei sitä voinut sellaiseksi jättää!).



Kyllä tässä nyt jokin on vialla...

Trust me! I'm not the Doctor!
Jos säädämme kierukan vastusta suuremmaksi, sen ei pitäisi päästää näillä tehoilla
läpi muuta kuin Valvomon aika-agentit.

Oi! Kylmää kondensaatiovettä! Yäk! Portaali hyökkää!

Vielä viimeiset säädöt ja sen pitäisi olla vakaampi.

Joo, hyvä tuli, vaikka itse sanonkin. Voi olla vähän rauhallisemmin mielin.

Kun portaali oli säädetty, ketään ei vieläkään näkynyt, vaikka kukot kiljuivat kilpaa naapurissa kuin maailmanlopun edellä. Valvomon väki tosin oli kyllä puhunut mahdollisesta maailmanlopusta, joten sinänsä kukkoja ei voine moittia. Puuhasimme leirissä ja päätimme hieman kävellä puistossa. Lampi oli täysin usvan peitossa, ja sorsat lipuivat tyynessä vedessä laiskasti polskutellen.

Aamukoomainen aikamatkaaja puussa.

Säyseä ja vaaraton sorsaeläin. Muuttuu pullan lähettyvillä armottomaksi saalistajaksi.
Tunnetaan myös nimellä pullanatorus räpyläx.

Jos nojaan tähän riukuun yhtään eteerisemmin, molskahdan ankkalammikkoon.

Tähystää pullanaattoreita usvaisella rannalla. Ehkä ne eivät huomanneet minua...

Ei meillä ole mitään hätää: ei meillä ole pullaa! Olemme turvassa.

Olen söpö ja lutunen ja kohta märkä ja mutainen.

Kun aikamatkaaja tukin löysi. 

Hiljaa ne lipuivat usvasta pahaa-aavistamattomien ihmisten pullapusseille.

Seesteistä aamuhetkeämme ei rikkonut pullanatorus räpyläxien hyökkäys - eihän meillä ollut pullaakaan - vaan vähiin valunut aika. Olimme Huhuun kanssa luvanneet kouluttaa Traconian aikamatkaajia, jotta nämä pärjäisivät paremmin tehtävillään menneessä. Aamukymmeneltä alkoi luentomme Vaatetusvinkkejä aikamatkaajille. Sitä ennen oli vielä paljon järjesteltävää: piti tulostaa muistiinpanot, löytää luentopaikka, viritellä vehkeitä, pukea loppuun ja laittaa tukka. Sen sellaista. Onneksi Traconian Akatemian info oli aivan mahtava ja pelasti meidät. Samoin kuin Hilsukin, joka juoksenteli etsimässä Huhuun kadonnutta korvaläppää. Kuin ihmeen kaupalla saimme kuin saimmekin kaiken kuntoon ajoissa, ja niin luentomme pääsi alkamaan.

Tervetuloa luennolle. Tästä lähtisi - swooosh!

Koska meillä oli vain tunti aikaa, emme ehtineet kovin yksityiskohtaisesti paneutua eri aikakausiin vaan tarkoituksemme oli antaa kattava ja yleispätevä kuva siitä, mitä kannattaa huomioida historiallisessa pukeutumisessa, jotta aikamatkoilla sulautuisi tarpeeksi hyvin joukkoon. Pääkohtiamme olivat muun muassa suunnittelun tärkeys, siluetti, materiaalit, värit ja viimeistelty kokonaisuus.

On tärkeää valita vaatteet käyttötarkoituksen mukaan. 

Eivät ritaritkaan aina heiluneet haarniskoissaan. Haarniska oli työasu.

Tavoiteltu siluetti on vaihtunut ajan saatossa, ja muotojen on oltava kohdillaan.

Kuvahaun kanssa kannattaa olla tarkkana. 

Asusteet, kuten höyryjunat, koirat ja kartanot, ovat oleellinen osa asua.

Jatkoimme väsymätöntä taisteluamme pipottomia päitä vastaan. 

Jaoimme muutamia käytännön vinkkejä, miten selvitä hengissä ja hämätä aikalaisia. 

Voittamattomaan viisauteen oli hyvä lopettaa: Kirjat, maailman parhaita aseita!

Luentomme kuvattiinkin, ja toivottavasti se jossain vaiheessa päätyy Traconin Youtube-kanavallekin. Tai, no, toivottavasti ja toivottavasti... Mitäköhän kaikkea sitä tuli lörpöteltyä?

Luennon jälkeen jäin rentoutumaan ja kuuntelemaan luentoa aikamatkustussarjakuvista. Täytyy myöntää, että luennoitsija sai herätettyä kiinnostukseni yleisesti tylsinä pitämiäni supersankarisarjakuviakin kohtaan, mutta taidan silti ensin hankkia hyppysiini uusintakierrosta varten Yoko Tsunot, joita minulle joskus yläasteikäisenä kirjastosta kannettiin luettavaksi. Hmm, tarkoituksellako...?

Loppupäivä menikin juostessa edestakaisin. Kävimme syömässä, ja pääsin lounaan ääressä taas kinaamaan siitä, ovatko itkevät enkelit oikeasti pelottavia vai eivät. (Eivät tietenkään ole kivoja, mutta on sitä pahempaakin.) Kiersimme Huhuun kanssa hieman markkinapöytiä ja tietenkin törmäsimme ongelmiin.

Törmäsimme käytävällä enkeliin, joka himoitsi kaulassani roikkunutta Tardiksen avainta. Miten pääsin irti avaimesta roikkuneesta enkelistä, sitä en oikein muista. (Tässä välissä voisi olla kuvia enkelistä ja minusta sen kourissa, mutta koska se ei olisi kovin viisasta, kuvia ei ole. Tietenkään.) Seuraavassa hetkessä livahtikin kitusistani spontaani kirkaisu, jota itsekin säikähdin, koska en yleensä kilju säikähdyksestä. Tällä kertaa väkijoukon keskellä kuitenkin rullasi dalek.

Kuorokaverini oli joutunut dalekin orjaksi.

Uuups, se huomasi minut!

"Kneel! Kneel! That's a goood huuuman!" Antaudun!


Ha, paitsi että en ikinä!
"That is a sonic screeewdriver. It is haaarmless but I hate the noise."

Koska dalek ei voinut sietää äänimeisselin mölinää, pääsimme livahtamaan karkuun. Ilmeisesti dalek oli vähän sekaisin, kun ei pistänyt meikäläistä saman tien kylmäksi yhdestä äänimeisselistä piittaamatta. Tai sitten vain satuin löytämään juuri sopivat asetukset, jotka tekivät dalekille kipeää.

Sitten olikin jo aika vaihtaa vaatteet vuosisatojen halki kuljettavaa tanssiesitystämme varten. Tällä kertaa tanssimme jopa oikein kronologisessa järjestyksessäkin päiväkirjani sivut oppaanamme. Suurta yleisöryntäystä ei esitykseemme tullut, mutta emme sentään joutuneet tanssimaan tyhjälle teltalle. Poukkoilimme halki historian paeten Henrik VIII:n tyrmistä, tavaten renessanssineroja ja nauraen paavin kustannuksella, ilkamoiden Aurinkokuninkaan tanssiaisten pikkutunneilla ja pitäen hauskaa kotoisella tanssileirillä. Kesken esityksen pääsin heittämään renessanssikirtlen ja -myssyn pois, jotta sulauduin paremmin Aurinkokuninkaan jatkoille. Kutkuttavia tilanteita!

(Hmm, lisää tähän joskus jotain kuvia tai videota, kun saat käsiisi. Jep, joudutte odottamaan siihen asti. "Joskus" on hyvä aika: se voi olla pian tai olla olematta koskaan.)

Esityksemme jälkeen lähdin vain kiertelemään aluetta. Rehellisesti sanoen en voinut kovin hyvin. Olo oli hyvin hajanainen ja keskittymiskyvytön, väsynyt. Puistossa tapasin oopperan kummituksen, jonka seuraksi barokkialusvaatteissani lähdin kävelylle.

Aina paita huonosti, kun pitäisi olla suloisena.

Käveltyäni kummituksen kanssa ja palattuani teltalle oloni romahti. Tiesin, että Valvomo oli ratkaisemaisillaan aikavääristymän, ja tahdoin tietää, mistä kaikki oli johtunut ja miten tilanne ratkaistaisiin. Epäilen, että oloni romahtaminen liittyi paradoksiin. Olin oleillut paradoksissa liian pitkään. Olin itsekin pelkkä paradoksi ja siksi epävakaa. Hytisin myttynä keskiaikateltan nurkassa pelkässä pellavapaidassani ja olin aivan viittä vaille pyörtymispisteessä. Tutina ei tuntunut laantuvan millään. Ei syömällä, ei juomalla. Ei korsetin riisumisella. Hiljaa itsekseni toivoin, että Tohtori olisi pölähtänyt paikalle, olisin saanut ryömiä Tardikseen ja kaikki olisi ollut hyvin. Mutta ei. Tietenkään niin ei käynyt. Kun paradoksi viimein alkoi purkautua, olonikin koheni jonkin verran, mutta olin silti hyvin kiitollinen, että sain kyydin kotiin.

Tämänkertainen Traconian-reissu oli astetta rankempi, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Saas nähdä, mitä seuraavaksi. Traconian kohtalo jää edelleen mysteeriksi, ja alan epäillä, että koko Traconia on vain yksi häilyväinen rinnakkaistodellisuus, joka saa vastaisuudessakin taistella olemassaolostaan ja alati muuttuvasta todellisuudestaan.

2 kommenttia:

  1. "Asusteet, kuten höyryjunat, koirat ja kartanot"... aivan niin! Kunnon aikamatkustaja tarvitsee aina vähintään yhden kutakin. Miteluiten tietysti useampia että on mistä valita. Etenkin höyryjunia.

    VastaaPoista
  2. Rhia, olet harvinaisen oikeassa! Faktahan on, että asut ovat parhaimmillaan autenttisessa ympäristössä, joten suosittelen lämpimästi mm. höyryjunien keräilemistä. Jotkut ovat kuulemma hankkineet sarkofaginkin asusteeksi - hyvin mielenkiintoista! Yksityiskohdat ne täydentävät kokonaisuuden.

    VastaaPoista