maanantai 24. elokuuta 2015

Kärventyy keskiajalla

Pimeä, synkkä, kylmä ja kolea keskiaika - niinhän sitä helposti luulisi! Kattia kanssa! Vietimme jengimme kanssa läkähdyttävän kuumaa ja letkeää markkinaviikonloppua Hämeen linnan kupeessa. Aurinko porotti suoraan leiriimme, joka onneksi oli niemessä ja aivan järven rannassa. Valitettavasti vilvoittava tuulenvire ei juurikaan tanssahdellut leiriin järveltä vaan jouduimme kärvistelemään seisovassa kuumuudessa.

Sellaisina hetkinä sitä miettii, miten ajan ihmiset ovat selvinneet keskiaikaisissa vaatteissaan moisissa helteissä, kun itse olisi valmis vain makaamaan varjossa ja sulamaan pois, vaikka yllä on vain pellavapaita ja silkkipellavainen kirtle. Toisaalta materiaalit olivat aina sataprosenttisesti luonnonmateriaaleja, ja laadukkaat pellavat ja villat olivat ohuempia ja hienompia kuin nykyään. Kerroksia oli kuitenkin useita, ja vaikka materiaalit miten hengittäisivät ja olisivat kylmällä lämpimiä ja lämpimällä viileitä, helteellä on varmasti tullut tolkuttoman kuuma. Kun päässä on aina ollut joko myssy, huntu, liina, hattu tai muu päähine, on ainakin vältytty auringonpistoksilta. Parhaassa tapauksessa huntu on suojannut hyvin niskaa ja kaulaa myös palamiselta.

Loppujen lopuksi selvisimme kuumuudessa oikein hyvin. Kun pääsimme markkinoille, virtaa vielä riitti ja kiertelimme kojuja. Minulla oli tällä kertaa oikein ostoslista mielessäni, ja melkein kaiken sainkin hankittua. Löysin uuden tuopin särkyneen keraamisen tilalle, ja Tippet pelasti minut useammasta kuin yhdestä pälkähästä: sain ostettua oliivinvihreää villaa viktoriaaniseen kävelypukuuni, ruudullista villaa uuteen renessanssikirtleen sekä kauniin soljen partlettiini. Tammilinnalaisen suutarin kärrystä löysin myös vihdoin ja viimein itselleni nahkaisen laukun vyölle. Suutari oli melkoisen kultainen, kun tarjoutui myymään laukun minulle puoleen hintaan, vaikken edes tingannut. "--mutta sinulle voin myydä sen huomattavasti halvempaan hintaan." Ah, kultainen suutari!

Kun en ensimmäisenä päivänä viitsinyt enää käydä ostamassa uutta koria ja lankaa tassunlämmittimiin, ne tietenkin tyystin unohtuivat. Ehkä jokin puolittainen ajatus haahuili halki helteen hapertaman pääni, mutta se katosi yhtä äkkiä kuin oli häilyväisesti ilmaantunutkin. No, onneksi lankakauppoja on nykyäänkin. Täytyy jossain vaiheessa muistaa piipahtaa tai räpylät ovat taas jäässä talvisissa seikkailuissa.

Vielä ennen kuin kuumuus ehti veltostuttaa meidät, keräännyimme kuuntelemaan Räikkää, kun siihen tarjoutui sopivasti tilaisuus. Oi, että meillä oli taas hauskaa! Hieman näiden suloäänisten seireenien jutuissa tuoksahti liioittelun maku ja ihmeellinen, ranskalainen ilmaisumuoto jenesaisquoi kovasti vaikutti akrobatialta ja sirkukselta. Joskin täytyy sanoa, että oli kyseessä sitten mystinen, ranskalainen taito tai ei, ihmettelen silti, miten nuo sorjat neidot kykenevät laulamaan kontillaan, kun niskaan kiipeää eukko jos useampikin. Ihailtavaa.

Läkähdys oli lähellä iltapäivän paahtavina tunteina. Huhuu ja Murmeli etsivät viilennystä ja suojaa polttavalta auringolta linnan uumenista, mutta joutuivat pettymään, kun linnan muurien varjoissa oli aivan yhtä tukalaa kuin ulkonakin: ilma ei liikkunut ja kiviseinät olivat jo hellejakson aikana ehtineet lämmetä. Jotkut kastelivat myssyjään viilentääkseen päätään, mutta märkäkin myssy lämpeni nopeasti auringossa. Jotkut makasivat teltan takana varjossa helpottaakseen oloaan. Ainoa jokseenkin toimiva keino oli pulahtaa järveen uimasille, vaikka vesikin oli niin lämmintä, ettei palella tarvinnut. Me emme mekoissamme viitsineet heittäytyä aaltoihin, joten sivistyneesti nostimme helmat korviin ja kahlasimme viilentämään jalkojamme. Emme paljoa suoneet ajatusta sille, että paljasta säärtä ja reittä vilkkui säädyttömästi: pakko oli jotenkin itseään viilentää.

Murmeli, Huhuu ja Hilsu vilvoittelemassa helmat hienostuneesti korvissa.

Tossuvahtikin pääsi kahlaamaan vuorollaan. 

Auringon laskiessa autuas viileys laskeutui leiriin. Vihdoin pystyi tekemäänkin jotain ilman, että pelkästä ajattelemisesta tuli kuuma. Räikkä lyöttäytyi Muskotin kanssa samalle leirinuotiolle, ja leirimme keskiaikajamit oli taattu. Päivän porottavasta paisteesta väsyneenä en jaksanut heti vääntäytyä tanssimaan vaan jäin höpöttelemään taas Haiharasta tutun pikkuhurmurin kanssa. Hieman me siinä tanssimmekin yhdessä Pyykkäribranlen tahtiin, ja vauva oli onnessaan, heilutteli käsiään ja potkutteli jaloillaan. Kun minäkin vihdoin jaksoin hilpaista jaloilleni ja liittyä piiritanssiin, se olikin sitten menoa. Viileä nurmikko tuntui mukavalta paljaiden jalkojen alla ja vaikka olo ei kevyin mahdollinen ollutkaan, tanssiminen hämärtyvässä leirissä sai mielen läikähtelemään onnellisena.

Kuu kipusi taivaalle leirimme ylle.

Auringonlasku oli kaunis, ja kuu kipusi kumottamaan taivaalle, kun läntinen taivaanranta vielä hehkui punaisena. Lyhdyt syttyivät telttojen lomassa, ja leiritulet loimottivat. Sieltä täältä kuului iloisia sävelmiä, nokkahuilun luritusta tai kepeitä laulelmia, kun ihmiset nauttivat illasta ja leirinuotiolla valmistuvasta ruoasta.

Hämärtyvä auringonlasku teltan takana.

Jylhät iltanäkymät teltan takaa.

Iloinen leiri markkina-alueen laidalla.

Pyysimme alueella partioivilta vartijoilta lupaa käydä iltakävelyllä linnan rannassa, ja lupa myönnettiin, kunhan olisimme siivosti ja vain kävelisimme rantatietä hetken matkaa ja tulisimme takaisin. Niinpä lähdimme ihailemaan linnaa. Kuulimme iloisten juhlien ääniä, musiikkia ja laulua, ja ikkunoista kajasti valo. Linnassa selvästi juhlittiin oikein kunnolla markkinapäivän päätteeksi. Tunnelma rannassa vanhojen puiden katveessa oli rauhallinen. Valitettavasti vielä ei ollut tarpeeksi pimeää, jotta olisimme voineet katsella tähtiä.

Iltakävelyllä

Yö sujui suhteellisen mukavasti vällyjen ja lampaantaljojen välissä kettu kaulan ympärillä lämmikkeenä. Nukahtaminen oli hieman hankalaa, koska jotkut vatipäät soittivat ja rummuttivat aina aamuyön pikkutunneille asti, mutta onneksi leirioloissa yleensä lyhyemmätkin yöunet riittävät. Pyjamassani ja neuleessani nukuin varsin tyytyväisellä kerällä, vaikka näinkin unta, että heräsin seuraavana aamuna enkä ollut nukkunut silmällistäkään ja minun piti esittää kuningatar Elisabet I:stä jollain linnakierroksella, koska kuningatar oli estynyt. Huhuu toivotti hyvää huomenta toteamalla, että näytin aivan kaltoinkohdellulta brittiopiskelijalta tummansinisessä neuleessani ja vaaleansinisessä pyjamassani tukka hapsottaen.

Kun aamulla työnsi päänsä ulos teltasta, oli hyviä huomenia toivottamassa henkeäsalpaavan kaunis näky: järvellä leijui kaunis aamu-usva. Aikaisemmin herännyt Tippetin-täti oli ehtinyt nähdä, miten koko leiri oli kietoutunut usvaan. Me aamutorkut, jotka nukuimme kahdeksaan asti, ehdimme nähdä vain hälvenevän usvan rippeet.

Vastarantaa ei juurikaan näkynyt.

Usva oli vetäytynyt järvelle, ja linna paistatteli jo aamuauringossa.

Hetkeä myöhemmin oli jo aivan kirkasta.

Kipitimme hoitamaan aamutoimiamme. Aamuaurinko lämmitti jo kovasti, ja askel oli yllättävän keveä. Siellä täällä vaelsi hiljaisia ihmisiä keskiaikaisissa puvuissaan enemmän ja vähemmän unenpöpperöisen näköisinä. Kellä oli yllään vain aluspaita, kuka taas oli jo jaksanut hunnuttaakin itsensä, joku oli matkalla aamu-uinnille peseytymään, toinen tassutteli vastaan märässä alusmekossa pyyhe kainalossa, kenen paita repsotti ja kellä oli tukka pystyssä. Raukeaa väkeä aamupuuhissaan. Linna kohosi kukkulallaan ja kylpi auringonpaisteessa uljaana. Vaikken aamuihmisiä olekaan niin millään muotoa, hymy karkasi leveänä korvasta korvaan ja onni läikähti rinnassa. Juosta kekkaloin vaaleansinisessä pyjamassani kohti sinistä koppia loikkien kädet levällään. Lieväksi harmistukseni totesin, ettei koppero kuitenkaan ollut Tardis, vaikka helpotuksen aikamatkaajalle toikin.

Linna läikkyi lätäkössä.

Teltasta pukeissa kömpinyt aamuhehkeä Hilsu nautiskeli
häikäisevästä aamutunnelmasta ja mallaili huntua päähänsä.

Seurueemme naisia aamupuuhissa ja -tiskillä.
Huhuu pällistelee jänniä pikkukaloja.

Hunnutettu Hilsu 

Häikii niin kovasti!

Hei, heinä! Kiva heinä!

Tyyni aamu. Vilvoittavaa tuulta oli turha odottaa.


Aamupalaa natustettuani suuntasin Muskotin kintereillä kohti linnaa, jonne he olivat menossa soittamaan. Muskotit naljailivat tuttuun tapaansa ja härnäsivät minua faniudestani. Pitäähän heilläkin nyt joku ykkösfani olla! Linnassa oli vielä hieman viileämpää kuin ulkona, ja nautiskelin ihanasta musiikista penkillä kiviseinään nojaillen. Lopuksi muskotit soittivat minut seinää vasten, kun melkein syliin tunkivat encoreaan soittamaan. Hui!



Muskotit jäivät heti tankkaamaan murkinaa kupuihinsa, ja minä suuntasin omia teitäni takaisin leiriin. Muutama ohikulkija loi minuun hieman uteliaita katseita, kun tallustelin mäkeä alas linnalta, mutten antanut sen häiritä. En jäänyt itse pällistelemään ja ajattelin, että parempi vain jatkaa niin kuin ei olisi huomannutkaan. Tietenkin seuraavassa hetkessä huomasin kauniit kukkaset ja jumituin ihastelemaan niitä. Kykkiessäni kukkien vieressä näin, miten minua aikaisemmin katsoneet ihmiset olivat kääntyneet katsomaan ja nähdessään minun katsovan puistivat päätään. Kummallista sakkia.


Hurja vallihauta kurvasi jousiammuntaradan vieritse.


Omppu patsastelee rannalla.

Päästyäni takaisin leiriin en juuri jaksanut enää tehdä mitään. Kävin moikkaamassa Tippetin-tätiä, jutustelin ihmisten kanssa ja pöljäilin muksujen kanssa, napostelin eväspöydästä ja yritin myydä paria hattua tuloksetta. Lopulta aloin hyvissä ajoin pakata tavaroitani, jotta leirin purkaminen helpottuisi. Toinen markkinapäivä oli kaikin puolin minun kohdaltani melko vetelä, sillä kuumuus alkoi käydä kropalleni. Olisin mielelläni vain maannut jossain varjossa ja kuunnellut veden liplatusta, mutta varjoisia torkkupaikkoja ei vain ollut tarjolla ja teltassakin oli tukahduttavan kuumaa ja tunkkaista.

Vaikka markkinoilla oli kivaa, olin silti onnellinen, kun pääsin kotiin. Kuumuus oli tiristänyt minusta kaikki mehut, ja viileä suihku oli suorastaan taivaallinen nautinto pyörittyäni kaksi päivää samoissa vaatteissa. Oma sänkykin tuntui niin hyvältä, ja uni kyllä maittoi.

Ensi viikonloppu meneekin Lontoossa, sitten ratkotaan Traconian aikavääristymää ja töihinpaluun jälkeen pyrähdetään vielä viikonlopuksi hovineidoksi Drachenwaldin kuningattarelle paronilliseen investituuraan. Sen jälkeen voisi ehkä jo hieman hengähtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti