sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Museoiden yö 2015

Taas oli se aika keväästä, kun voi viettää yön museossa seikkaillen. Olihan taas Museoiden yö! Museoiden yö on ehdottomasti kevään suosikkitapahtumiani. Tuntuu, että silloin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista eriskummallista, ja toisaalta on vain mukava kierrellä museoita, katsella ja pohdiskella. Yleensä ohjelmaan liittyy myös jotain hauskaa ja mielenkiintoista, jotain erikoista, joka kutkuttaa ja ruokii mielikuvitusta. Tunnelma on kiherryttävän kihisevä, mutta museoille sopivalla, äänettömällä tavalla. Sen voi melkein kuulla hälinän ja ihmisvilinän keskellä.

Retkuettamme oli pyydetty museokeskus Vapriikkiin tanssimaan renessanssitansseja ikään kuin liittyen Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla -näyttelyyn. Tottahan toki lähdimme näyttämään, mitä Medicien ja kuningatar Elisabet I:n bileistä on jäänyt takataskuun! Saimme jopa muutaman katsojan yleisöstäkin innostumaan tanssimaan kanssamme. On aina hienoa nähdä ihmisten nauttivan vanhoista  tansseista ja niiden tunnelmasta. He saavat kokea pienen palan historiaa, tehdä mielikuvituksen siivin pienen aikamatkan menneeseen.

Tutustuimme pyhiinvaelluksiin, ja esittelimme näyttelyä Murmelille, joka ei ollut vielä käynyt siellä. Mekin kuitenkin huomasimme jotain, mitä emme olleet viime käynnillämme huomanneet: Hiljaisuuden kappeli! Kappeli hohti puhtaanvalkoista, kylmän polttavaa valoa. Katsoimme parhaaksi olla tunkematta nokkaamme sinne sen enempää. Että täälläkin?!

Iltamme sujuikin railakkaasti Vapriikissa. Kummastelimme kivimuseon kokoelmia (Murmelista se oli siistiä), kahlasimme pikaisesti läpi vuoden 1918 tapahtumat, kurkistimme kiskobussiin ja taiteilimme velosipedin satulaan. Huomasimme, ettei velosipedi ole renessanssipuvun kanssa yhteensopiva, vaikka kai sitä hätätilanteessa velosipedilläkin sotkisi karkuun pitkin renessanssikaupungin kujia... äh, eikun!


Pääsin myös metsäkonesimulaattorin puikkoihin. Jalat hädin tuskin ylsivät polkimille, mutta sain koneen liikkumaan. En vain tajunnut, että kyseessä oli pelkkä ajosimulaatio, ja yritin kerätä tukkeja reitiltä, mitä pisti koko simulaattorin aivan sekaisin ja sain näytöille pelkkää taivasta ja puiden latvoja. Jestas sentään, se on metsäkone, sillä kuuluu kerätä tukkeja mettästä! Ennen kuin sisäistin huviajelumoodin, minut oli jo syrjäytetty kuskinpukilta. Pääsin myös ampumaan avaruusaseella ankkoja (okei, Duck Huntin sorsia) ja losautin heti ensimmäisellä yrittämällä napakympin. Kun alakerrasta kuului Räikän räimettä, ase jäi kuitenkin niille sijoilleen, kun kirmasimme helmojamme keräillen museovierasmeren läpi ravintolasaliin.


Sillä ravintolasalissa esiintyi Räikkä! Räikkään olemme törmänneet milloin missäkin päin historiaa, ja rehellisesti sanoen ihmettelen, ettei kukaan ole vielä hirtättänyt näitä leikareita. Sen verran ronskia heidän musiikkinsa on ja sitäkin enemmän aiheuttavat hälyä ja hämmennystä niin markkinoilla kuin tavernoissakin. Toisaalta luulen, että Räikän onkin hyvä pysytellä tien päällä kiertämässä soittopaikasta toiseen, jotta pahastuneet kirkonmiehet ja vallanpitäjät eivät ehdi saada heitä hyppysiinsä. Ilta päättyi hilpeissä tunnelmissa, kun selvisi, minne Hansin kalukukkaro oli kadonnut: Räikkä oli tehnyt sillä empiirisiä kokeita etsiessään täydellistä pyllynpyyhintä!

Tällä kertaa reissusta jäi paljon hauskoja muistoja. Kai se pitää vain malttaa ensi vuoteen, että taas pääsee Museoiden yöhön seikkailemaan. Onneksi museoihin pääsee piipahtamaan ihan milloin vain ja sukeltamaan mielenkiintoisiin maailmoihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti