torstai 7. toukokuuta 2015

Renessanssiterveisiä yliopiston tutkijoille

Meidät oli kutsuttu yliopistolle tuomaan antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskuksen avajaisiin terveisiä renessanssista. Tällainen keikka tuntui aikamatkaajasta vähän omituiselta, kun ottaa huomioon ajan ja paikan: meitä ei turhan usein ole yliopistolle kutsuttu. Kun kutsu kävi, totta kai keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja tälläydyimme renessanssin malliin pällisteltäviksi.

Löin työläppärin kannen kiinni 1,5 tuntia etuajassa, kirmasin reppu selässä ulos toimistosta heipat hihkaisten ja karkasin yliopistolle kiskomaan renessanssipukua ylleni. Aikaisemmin aamulla opin, että renessanssipuku ei ole yleisesti pätevä tilavuuden mittayksikkö, koska uusi työkaverini tuijotti minua pöllämystyneenä, kun kehuin firman reppua todella käytännölliseksi ja tilavaksi: "Sinne mahtuu vaivatta yksi renessanssipukukin kaikkine tilpehööreineen!" Jep, ehkä vielä joskus opin pitämään suuni kiinni. Renessanssipuku repussa nyt vain on melko arkipäiväistä. Renessanssi- tai milloin mikäkin puku, puku kuin puku, minne nyt ikinä onkaan menossa.

Huhuu letitti tukkaani 1470-luvun firenzeläisittäin kankipalmikolle kaikkien tutkijoiden silmien alla, ja kummastuksekseni huomasin jännittäväni. Tunsin pukuni ja koko ulkomuotoni olevan enemmän syynissä kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka firenzeläispuvussani olinkin tuntenut itseni hieman eksyneeksi (ja viluiseksi) Saimaan rannoilla Olavinlinnassa, nyt yliopiston tutkijoiden edessä olin täysin hukassa.

Kevättaudit olivat kellistäneet muusikoidemme riveistä koko kahden hengen jousiosaston, joten jouduimme hieman improvisoimaan ja typistämään musiikillista ja tanssillista tervehdystämme renessanssista. En oikein osannut rentoutua ja pitää hauskaa tanssiessani, kuten yleensä tanssilattialla liihotellessani. Luulen, että halusin vain kovasti näyttää tutkijoille, että todellakin olin matkoillani oppinut jotain ja lukenut tanssioppaani, kuunnellut tanssimestareita tarkkaavaisesti. Kaikki meni varsin mallikkaasti pientä jähmeyttä lukuun ottamatta, mutta ehkä sen voi jossain määrin jopa laskea osaksi ajan tanssien luonnetta. Ballo del Fioreamme yksi tutkijoista intoutui jopa hehkuttamaan todella herkäksi.

Kaiken kaikkiaan lyhykäinen visiittimme yliopistolle sujui hyvin, ja tunnelma oli vastaanottavainen. Vaikka hieman jännittikin tanssia aikakautta tutkiville tutkijoille, toisaalta se oli myös palkitsevaa, koska kerrankin yleisöä kiinnosti - tai niin ainakin tahdon kuvitella. Vaikka aikamatkaaminen ei järin akateemista touhua aina välttämättä olekaan, on silti kivaa, että meidätkin noteerattiin yliopistolla vaikka sitten edes tutkimuskeskuksen avajaisten viihdenumerona.

Huomasin taas kerran, että pukuni kaipaisi yhä viimeistelyä, mm. nyöritysreiät ja koristesoljet puuttuvat edelleen. Täytyy muistaa kysyä Huhuulta apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti