tiistai 4. marraskuuta 2014

River Songin salaisuus

Kumpuileva niitty kylpi kesäisessä auringonpaisteessa. Taivas oli häikäisevän kirkas, lähes pilvetön. Seisoin onnellisena mäen päällä ja katselin alhaalla kimaltelevaa jokea. Joki erottui hädin tuskin kapeana, säihkyvänä nauhana. Mietin, millaista olisi vain heittäytyä pitkäkseen heinikkoon, kuunnella leppoisaa tuulen suhinaa ja tuijotella taivasta, nauttia auringosta ja vain olla. Hengittää rauhassa ja joka solullaan tiedostaa makaavansa halki avaruuden kiitävän planeetan kaarevalla pinnalla, vaikka kaikkialla oli niin rauhallista ja taivas näytti liikkumattomalta.

Kolahdus takaani havahdutti minut haaveistani, korjasin asentoani tikkailla ja kastoin pensselin maalipönttöön. Hymyillen jatkoin Tardiksen oven sisäpuolen maalaamista. Vaivihkaa kuikuilin olkani yli. Tohtori kuljeskeli kiireettä, mietteliään näköisenä ympäri keskikonsolia pysähtyen välillä tutkimaan jotain säädintä tai kojetta varmistaen, että kaikki oli kohdallaan. Kesäinen helle oli saanut Tohtorinkin heittämään takkinsa naulaan ja käärimään paitansa hihat. Tohtori astui arvioivasti askelen taaksepäin ja tarkasteli kättensä töitä pyyhkien hikeä otsaltaan ja sukien hiuksia pois edestä.

"Kulta, sinun pitäisi ihan oikeasti leikata tuo tukka", River huomautti silmät nauraen kantaessaan sylissään työkalulaatikkoa. "Ja, sinä, jatka vain maalaamista. Sen jälkeen on kyllä aikaa haaveiluun", hän huikkasi olkansa yli ystävällisesti ja katosi varastoon.

Jatkoin maalaamista. Ovi oli melkein valmis. Tohtori ja River olivat luvanneet, että maalaisimme ulkopuolen yhdessä. Laittaisimme vanhan, kunnon Tardiksen kuntoon viimeistä piirtoa myöten. Se oli sen ansainnut. Näin olimme päättäneet Riverin kanssa Tohtorin lyötyä laimin jo pitkään kaiken ei-pakollisen huollon. Palattuamme rinnakkaismaailmasta olimme palauttaneet muut matkalaiset koteihinsa ja etsineet rauhallisen, idyllisen paikan, jossa pitää kunnollinen varikkopysähdys, antaa Tohtorin toipua ja sen jälkeen huoltaa Tardis. Ehkä meille jäisi senkin jälkeen aikaa hetki hengähtää ja rentoutua.

Rinnakkaismaailmassa en ollut voinut sietää Riveriä hänen käytöksensä vuoksi, eikä ajatus matkaamisesta kolmisin Riverin ja Tohtorin kanssa erityisesti lämmittänyt mieltäni, kun poukkoilimme palauttamassa ystäviäni kotiin, mutta en voinut jättää heikkokuntoista Tohtoria vain Riverin vastuulle. Olin kuitenkin oppinut sietämään Riveriä, jollain tasolla ymmärtämäänkin häntä, ehkä jopa pitämäänkin hänestä. Tohtorin levätessä olimme kahden, ja yllätyksekseni River suhtautui minuun tavattoman ystävällisesti ja lämpimästi, vaikka minä suhtauduinkin häneen avoimen varautuneesti. River opetti minua lentämään Tardista, ja pilotoidessamme yhdessä juttelimme ja nauroimme, kun kerroin seikkailuistani Tohtorin kanssa. River tuntui olevan erityisen kiinnostunut siitä, miten päädyin Tohtorin matkaan ja milloin se oli tapahtunut. Kerroin, miten lääkärit olivat sairastuttaneet minut ja sitten ehdottaneet armomurhaa ja miten Tohtori oli viime hetkellä ilmaantunut paikalle, kun olin jo hyväksynyt kuolevani, paljastanut huijauksen ja tarjonnut tilaisuutta paeta eutanasialööppinsä menettänyttä mediaa lähtemällä hänen matkaansa. River istui hiljaa konsolipöydän toisella puolen kelmeässä valossa ja kuunteli silmät täynnä sanoittamatonta surua. Yritin viedä keskustelun kevyemmille vesille kyselemällä Riverin seikkailuista. Nainen vain naurahti kiharat keikkuen, kertoi jotain ympäripyöreästi, iski silmää hymyillen ja livautti tuttuun tyyliinsä: "Spoilers!"

Tohtori tuli tikkaiden viereen seisomaan ja katseli aikaansaannostani. "Tuosta puuttuu vielä", hän osoitti oven ylänurkkaa. "Näyttää hyvältä."

"Olen vasta menossa sinne. Maalaan järjestyksessä", heristin pensseliä Tohtoria kohti ja nauroin. "Saat tulla itse maalaamaan, jos alat heti kommentoida."

Tohtori hymyili silmät sirrillään katsellen, kun jatkoin maalaamista tikkailla keikkuen. "Tardis ei ole ollut pitkään aikaan näin hieno", hän tuumasi tyytyväisenä kädet taskussa. "Kiitos, että pysäytitte minut. Muuten tätä kaikkea ei olisi koskaan saatu tehtyä." Hän siirtyi nojaamaan jo aiemmin maalaamani oven karmiin ja katseli alas mäenrinnettä. "Etkös sinä asu tuolla alhaalla? Valkoisessa talossa", hän kysyi.

Kurkistin oven takaa katsomaan kaukana pienenä näkyvää, laatikkomaista kerrostaloa. Hymyilin ja nyökkäsin. "Joo, asun. Sinä muistit", sanoin onnellisena muistellen, miten Tohtori oli aikaisemmin unohtanut jopa, missä kaupungissa asun. Nyt hän seisoi siinä katselemassa kotiani aivan erinäköisenä kuin tuolloin sumuisessa Laukontorin rannassa. Muistin, miten Tohtori oli regeneraationsa jälkeen murjottanut minulle ja pysytellyt Tardiksen varjoissa aivan kuin ei olisi tahtonut näyttää uusia kasvojaan minulle. Hiljalleen sekin vaihe oli mennyt ohi, ja olimme tottuneet uudestaan toisiimme, vaikka Tohtorilla tuntuikin välillä olevan vaikeuksia muistaa, kuka olin. Kun ennen Tohtori oli saanut pelastaa minut pinteestä, tämän sählemmän ja kömpelömmän version kanssa kuvio tuntui keikahtaneen päälaelleen. Ajatus hymyilytti minua, mutta mielessäni välähti muisto loukkaantuneesta, keuhkokuumeisesta Tohtorista makaamassa kylmässä ladossa. Tunsin kuumien kyynelten nousevan silmiini sitä muistellessani. Olin tosissani pelännyt menettäväni Tohtorin. Yritin ravistaa kuvan mielestäni ja nieleskellen katsoin tikkailtani alas Tohtoriin.

Aivan kuin Tohtori olisi lukenut ajatukseni. Hän kääntyi katsomaan minua, ja hymyilimme toisillemme. "Aikamoisia seikkailuja, vai mitä?" hän kysäisi. "Onko sinulla yhtään koti-ikävä?"

River marssi paikalle takaisin varastosta. "No niin, riittää hempeily! Ihan tässä liikuttuu. Ehtii sitä myöhemminkin muistella menneitä. Tässä teille vähän ajattelemista!" River osoitti konsolia äänimeisselillä ja painoi nappia. Hän näytti synkältä kuin myrsky. Äänimeisseli vonkaisi, niin että korvat soivat. Tardis tärähti voimakkaasti, ja ovet läjähtivät kiinni. Sinkouduimme Tohtorin kanssa selällemme lattialle, ja Tohtori yritti suojata minua kaatuvilta tikkailta.

"River! Lopeta!" Tohtori karjaisi ja kompuroi pystyyn yrittäen syöksyä Riveriä kohti tavoittaakseen äänimeisselin tämän kädestä. Tardis vavahti uudelleen, ja Tohtori suistui takaisin maahan.

River seisoi eleettömästi keskikonsolin äärellä ja osoitti sitä yhä äänimeisselillä. "Kulta, olen niin pahoillani..." hän sanoi surumielisesti, viivytellen, mutta puristi sitten silmänsä kiinni ja käynnisti äänimeisselin. Tardis vaikeroi ja rahisi. Yksi konsolin paneeleista pirstoutui, ja River potkaisi sitä päästäkseen vielä paremmin käsiksi johtovyyhtiin. Raivokkaasti hän riuhtoi johtoja vääntynyt irve kasvoillaan.

"River, ei...! Minä juuri..." Tohtori yritti estää häntä ja rämpiä uudestaan jaloilleen, mutta Tardis oli jo alkanut pyöriä villisti. Se kaatui ja poukkoili alas mäkeä. Suistuimme kaikki kumoon ja yritimme tarrautua kuka mihinkin. Olo oli kuin kuivausrummussa. Ei ollut enää suuntia ylös ja alas.

River oli takertunut keskikonsoliin ja huohotti kaksin kerroin taittuneena. Tohtori vääntäytyi pystyyn ja keskitti kaikki voimansa päästäkseen konsolin luo. Tohtorin syöksyessä kohti konsolia River pakeni tämän ulottumattomiin ja etsi läpitunkevalla katseellaan minua. Hän tiesi, että aikaa oli vähän ja että hänen oli tehtävä se, mitä hänen oli tehtävä, nyt tai ei koskaan, kävi miten kävi..

Kyhjötin ovien vieressä pidellen kiinni tolpasta. Riverin määrätietoinen katse lävisti minut, ja hädissäni pyrin jaloilleni. River loikki rojua väistellen minua kohti, tempaisi minut irti tolpasta ja paiskasi vasten seinää oven vieressä. Hänen katseensa leimusi epätoivoa, kun hän tuijotti minua silmiin ja piteli tiukasti kiinni hartioistani.

Olin aivan varma, että hän heittäisi minut ulos ovesta. Iskisin pääni kiveen tai taittaisin niskani, jollen murskautuisi Tardiksen alle. Ilmeisesti sama oli käynyt myös Tohtorin mielessä, sillä hän huusi konsolin äärestä: "River, älä tee mitään tyhmää. Anna Idan olla. Älä raivostuta minua."

River ei näyttänyt välittävän Tohtorin sanoista vaan heilautti toista kättään osoittamaan äänimeisselillä uudestaan konsolia, joka poksahti sihahtaen pahaenteisesti päästäen sisuksistaan savua. "Aiotko savustaa meidät kaikki?!" Tohtori manasi ja sukelsi vyötäröään myöten konsolin uumeniin etsimään mahdollista sähköpaloa. Varmuudeksi hän vielä nosti päätään ja katsoi Riverin hievahtamatonta selkää. "Minä sanon vielä: älä tee mitään tyhmää, River. Korjaan tämän ja puhutaan sitten asiat selviksi. Älä tee Idalle mitään. River, kyllähän sinä tiedät, että minulla on... että en matkaa... äh, että minulla on usein matkaseuraa! River, matkaseuraa! Anna tytön olla!" Konsolista tuprusi yhä enemmän savua, ja Tohtorin pää katosi köhien savupilveen.

River seisoi aivan kiinni minussa pitäen minut omalla painollaan kiilattuna seinää vasten. Turha varotoimi, sillä mieleeni ei olisi tullut yrittääkään liikahtaa. Pelko oli kangistanut minut paikoilleni. Tardis valitti ja natisi liitoksistaan. Se ei ollut vielä ehtinyt asettua huoltotöiden jäljiltä, ja minulla oli ikävä aavistus, että Tardis saattaisi pettää liitoksistaan ja räjähtää. Tällaisessa tilanteessa tahdoin tehdä kaikkeni ollakseni ärsyttämättä Riveriä. Pelokkaasti tuijotin Riveriä yrittäen olla tärisemättä. River katseli minua tarkasti, tutki minua kuin näkisi minut ensimmäisen kerran. Hänen katseensa oli tarkka mutta poissaoleva. Minusta tuntui, ettei hän enää ymmärtänyt, missä olimme ja miten suuressa vaarassa olimme kaikki kuolla seuraavan muutaman minuutin aikana. Hän seisoi kuin hypnoosissa. Sama surumielisyys kuulsi hänen silmistään kuin aikaisemmin keskustelussamme keskikonsolin ympärillä. Pohjaton suru, jolle ei löytynyt selitystä.

Tardis pomppasi ilmaan ja mätkähti takaisin maahan rämisten ja paukkuen jatkaen kierimistään alas mäkeä. Löin takaraivoni seinään kipeästi ja korvissani soi. River tarrautui minuun tiukemmin pysyäkseen pystyssä. Minusta näytti, että River ei enää tiennyt, mitä oli tekemässä. Epäröikö hän? Katsoin tilaisuuteni tulleen, löin hänen kätensä sivuun ja töytäisin hänet kauemmas. River oli kuin lamaantunut, tuijotti suu raollaan minua tai seinää takanani. Raivo kiehahti sisälläni: Nytkö River tajusi, mitä oli tehnyt? Nytkö hän tajusi, että kuolisimme kaikki? Kaikki huoltotyöt aivan turhaan! Hän oli täysin sekaisin. Räjähdin täysin. En kyennyt hillitsemään itseäni. Pelko ja epätoivo antoivat voimaa ja uskallusta nousta tuota naista vastaan. Huusin keuhkojeni pohjasta. Kysyin, ymmärsikö hän, mitä hän oli tehnyt ja mitä voisi tapahtua. Täysin tarpeetonta! Rähjäsin, että hänen pitäisi auttaa pysäyttämään ja oikaisemaan Tardis. Tiesin, että hän tiesi, miten se onnistuisi. Tohtori ei ikinä ehtisi. River pudisti hiljaa päätään. "Etkö sinä yhtään välitä? Me kuolemme! Sinä tiedät, miten tässä käy. Kerro, selviämmekö me. Kerro edes, selviääkö Tohtori! Aivan sama, mutta selviäähän Tohtori?! Lupaa, että selviää! Sano, mitä meidän pitää tehdä, ja pelasta Tohtori!"

Riverin surullisille kasvoille kohosi aavistuksenomainen hymy, joka näytti särkevän hänen sydämensä. "Spoilers!" hän kuiskasi pehmeästi tuskin ääneen. Surkea hymy hiipi hänen silmiinsä. Äkkiä hän katsoi olkansa yli varmistaakseen, että Tohtori oli yhä kaukana konsolin kimpussa. Kolina ja pauke estäisivät häntä kuulemasta. Riverin silmät kiilsivät kosteina, kun hän laski vapisevan kätensä poskelleni ja puhui hiljaa murtuneella äänellä: "Tohtori on onnekas. Olet melkein yhtä raivokas kuin minä. Sinä, hassu pikku tyttöni, ajattele, niin tiedät kyllä, miten tässä käy. Tiedät, ettet olisi täällä, jos emme olisi selviytyneet. Minun täytyy nyt mennä. Katso sinä Tohtorin perään, huolehdi hänestä." River vilkaisi konsolissa könyävää Tohtoria raskain sydämin, mutta käänsi sitten menettämisentuskan riivaaman katseensa takaisin minuun. "Ja jos saat tietää, kuka olet, pyydän, älä kerro Tohtorille. Hän saa kyllä aikanaan tietää. Me tapaamme kyllä vielä. Yritä selvitä siihen asti."

Olin täysin varma, että River oli lopullisesti seonnut. Seisoin jähmettyneenä paikallani suu auki. Riverin sanat putoilivat tajuntaani painavina. Mitä hän tarkoitti? Olivatko aikajanamme jotenkin solmussa niin, että Tohtorin oli pakko selvitä tästä, jotta hän voisi hakea minut mukaansa? Mutta minä voisin kuolla tänne? Ei, kaikki pyöri päässäni liian sekavana enkä saanut millään järjestettyä aikaa oikeaan järjestykseen päässäni, jotta olisin tiennyt, kuka oli missäkin vaiheessa, mihin suuntaan menossa ja mitä kenellekin oli jo tapahtunut. Mikään ei käynyt järkeen. "Kuolenko minä?" oli ainut kysymys, jonka sain suustani, kun tartuin Riverin takin hihaan. "Sano vain, River."

River oli jo keskittynyt säätämään pyörremanipulaattorinsa asetuksia. Hän pysähtyi ja katsoi minuun puistellen päätään valittelevan näköisenä. "En tiedä. Sinä voit kuolla tänne - tai selvitä - sitä minä en tiedä. En, vaikka tahtoisinkin tietää. Ida? Et usko, kuinka paljon minä toivon, että sinä selviät. Todella toivon. Minun on nyt mentävä. Muista, mitä sanoin vakaimista. Hän on taas unohtanut ne." River katosi edestäni. Ällistyksestä toivuttuani ryntäsin Tohtorin luo peläten henkeni edestä.

- - - - - -

Heräsin kahtakymmentä vaille neljä aamuyöllä ja istuin kihisten sängylläni. Mieleni teki vain huutaa Riverille, joka ehkä pelasti meidät, ehkä jätti kuolemaan. Heräsin ennen kuin ehdimme kokeilla vakaajia, ja minulla oli ilkeä tunne, että ne olivat rikki. Saamarin River! Yksikin "Spoilers!" vielä, niin olin valmis syöttämään ne juonipaljastukset Riverille korkeimman omakätisesti!

Valvottuani reippaat neljäkymmentä minuuttia ja ravattuani vessassa, juomassa, haukkaamassa yöpalaa ja pyörittyäni levottomasti ympyrää ympäri kämppää yritettyäni monta kertaa mennä takaisin nukkumaan nukahdin viimein uudestaan, ja uni jatkui.

- - - - - -

Heräsin aamuyön tunteina hämärässä makuuhuoneessani. Katulamppu loimotti oranssina ikkunani takana. Oli raskas hengittää. Oli liian lämmin. Ilmassa leijui kitkerä haju. Savua? Sulaa muovia? Keittiöstä kuului kolinaa, kiroava naisääni, pari askelta ja sähköinen räsähdys. Ponkaisin pystyyn vuoteestani ja ryntäsin keittiöön. Keittiö oli kuitenkin tyhjä. Kutsumaton vieras oli jo kadonnut paikalta. Eikä minun tarvinnut miettiä, kuka se oli ollut. River!

Keittiöni oli kaaoksen vallassa. Laatikostot oli avattu ja tyhjennetty pitkin keittiötä. Ruokasoodaa oli kaikkialla. Etikkapullo lojui kumollaan puoliksi työtasolla, puoliksi liedellä ja etikkaa oli valunut lattialle lammikoksi asti. Lieden kaikki nupit oli käännetty kaakkoon ja levyt hohtivat tulipunaisina. Uunin luukku oli sepposen selällään auki, ja sekin hehkui kuumuuttaan. Liedelle kuumien levyjen päälle oli jätetty niin patakintaat kuin sotkettuja leivinpapereitakin. Yhden levyn reunalla suli jo muovinen kauha. Leivänpaahdin oli hajotettu osiin, ja vastukset pistivät esiin sen uumenista haarukan seivästäminä. Kaasusytytin oli onneksi tiskipöydällä kaukana kuumista levyistä. Köhin ja haukoin henkeäni pistävän savun keskellä ja syöksyin nappaamaan leivinpaperin pois liedeltä ja kääntämään levyt ja uunin pois päältä. Tiesin, että oli vain sekunneista kiinni, että koko komeus olisi leimahtanut liekkeihin.

Temmoin ikkunoita ja ovia auki tuulettaakseni käryn pois. Samalla ihmettelin, miksi River vihasi minua niin syvästi, että tahtoi sytyttää keittiöni tuleen ja polttaa minut kämppääni nukkuessani. Raivo kuohahti sisälläni. Mitä minä olin tehnyt Riverille? Hädin tuskin edes tunsin koko naista. Olimme tavanneet vain pari kertaa. Jos kyse oli mustasukkaisuudesta, niin River oli pahasti hakoteillä. Miksi hän sitten oli ollut niin ystävällinen minulle ja opettanut minut lentämään Tardista? Riverin surullinen katse vainosi minua, mutta samalla kiukku keittiöni tuhoamisesta sai minut vannomaan pyhästi vihaavani Riveriä tästä eteenpäin. Jos se sekopää vielä yrittäisi tappaa minut, hän saisi yrittää tosissaan, sillä minä olisin valppaana ja puolustaisin itseäni. Saakelin hullu!

Palohälytin pärähti ulisemaan, ja koko rappukäytävä raikui. Ärsyyntyneisyyteni syveni entisestään. Kädet puuskassa marssin parvekkeelle. Naapurit parveilivat rapussa, tassuttelivat hämmentyneinä tohveleissaan ja aamutakeissaan. Paloauto kurvasi oven eteen. Ei, ei nyt vielä palokuntaakin, tuskastelin ja nojasin otsani parvekelasiin lannistuneena. Kauhea sotku. Pitäisi selittää naapureille ja siivota kaikki. Mitä naapureillekin sanoisi? Saati sitten palokunnalle? Ei kukaan uskoisi, että seonnut aikamatkaaja oli tunkeutunut asuntooni ja yrittänyt polttaa minut hengiltä, kun kaikki näytti siltä kuin olisin tukevassa humalassa yrittänyt leipoa ja tehdä alkeellisia kemiallisia kokeita keittiössäni keskellä yötä ja sitten nukahtanut kesken kaiken. Halusin vain haihtua paikalta ja toivoa, että kun minua ei löydettäisi asunnosta, kaikki laitettaisiin murron piikkiin. Käännyin palatakseni takaisin sisälle ja katseeni törmäsi makuuhuoneestani hölmistyneen näköisenä kompuroivaan Tohtoriin, joka harppoi puolijuoksua luokseni palokunnan ryskyttäessä ovelle. "Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?" Tohtorin katse kimpoili ympäriinsä.

"Se oli River!" kivahdin kiukkuisesti. "Se nainen yritti tappaa minut! Polttaa sänkyyni! Tohtori, sinun täytyy puhua hänen kanssaan, että hän jättää minut rauhaan. En ole tehnyt hänelle mitään!"

Kuin pommilla räjäytettyä keittiötäni tutkiva Tohtori pyörähti takaisin puoleeni. Melkein törmäsimme, ja astuin hieman kauemmas. Tohtori katsoi minua rauhallisesti tutkien. Sotkuinen tukka, vaaleansininen pyjama, unestaan herätetty, kiukkuinen, mutta ennen kaikkea peloissaan - sitä minä olin. Hän laski kätensä hartioilleni rauhoitellen, katsoi minua tiiviisti ja puhui jämäkän rauhallisesti: "Tämä ei ollut Riveriltä oikein tehty, mutta älä ole hänelle vihainen. Olen varma, ettei hän tarkoittanut mitään pahaa, ja jos tarkoittikin, olen todella onnellinen, ettei hän onnistunut siinä. Hän nyt vain on sellainen... Tämä on vain hänen tapansa yrittää kertoa asioita." Viimeisistä sanoistaan Tohtori ei tuntunut olevan oikein varma. Mitä keittiön polttamisella nyt saattoi viestiä? "Nyt River meni minustakin liian pitkälle. Lupaan puhua hänen kanssaan."

Rappukäytävästä kuului ryminää ja väkijoukon metelöintiä. Mitä oli tapahtunut? Oliko jossain tulipalo? Mitä nyt tapahtuisi? Pitäisikö olla huolissaan? Miten kunnollisia ihmisiä näin häirittiin keskellä yötä? Aamulehteäkään ei ollut vielä jaettu. Miten tässä nyt näin? Miksei kukaan tee mitään? Kaikenlaista väkeä tässäkin talossa asuu! Palomiehet kuuluivat rauhoittelevan ihmisiä ja ohjeistavan rakkaita naapureitani pysyttelemään rauhallisina ja vetäytymään omiin asuntoihinsa tai ulos, jotta he eivät olisi pelastushenkilökunnan jaloissa. Tohtori seisoi valppaana ja kuunteli rapusta kantautuvia ääniä.

"Pakkaa. Vain välttämättömin. Nyt pitää mennä", Tohtori totesi napakasti, tempaisi minut ranteesta liikkeelle ja sysäsi edellään makuuhuoneeseeni. "Vain se, mitä tarvitset. Ne ovat kohta täällä. Tätä ei haluta selittää." Hermostunut Tohtori istui kärsimättömänä sängylläni ja jalkaansa naputtaen odotti, että sain kauhealla vauhdilla - joskin hänen mielestään ilmeisesti liian hitaasti - tungettua jotain vaatteita reppuuni. Pysähtyessäni hetkeksi saatuani repun valmiiksi ja miettiäkseni, oliko siinä kaikki, Tohtori ponnahti pystyyn sängyltä ja nykäisi minut perässään Tardikseen. Ehdin juuri kuulla, miten ulko-oveni avattiin rytinällä, ennen kuin Tohtori läimäytti Tardiksen oven kiinni nenäni edestä ja haihduimme paikalta juuri sopivasti palomiehen ja pöllämystyneiden naapureiden tunkeutuessa makuuhuoneeseeni.

- - - - - -

Kävelin vierasta, matalaa rakennusta kohti. Se oli jonkinlainen asuntola. Otin avaimen laukustani ja avasin oven. Olin asunut täällä nyt jonkin aikaa keittiöni tuhoutumisen jälkeen. En ollut oikein vieläkään tottunut jakamaan yhteisiä tiloja ja törmäämään milloin kehenkin keittiössä tai oleskelutilassa. Suurimman osan ajastani vietin huoneessani, töissä tai kaupungilla. Tohtori oli tuonut minut tänne ja vaatinut, että asuisin täällä, kunnes kaikki olisi selvitetty. Olin hoitanut keittiöremonttia puhelimitse ja saanut pari viikkoa sitten tietää, että kaikki oli jo valmista ja voisin muuttaa takaisin. Tohtori oli kuitenkin kieltänyt. Olin käynyt hänen kanssaan kiivaan keskustelun, jossa muistutin, miten joku mielipuoli oli ensin yrittänyt polttaa minut asuntooni ja nyt, kun asuntoni oli vihdoin kunnossa, minua estettiin muuttamasta takaisin. Tahdoin takaisin kotiin. Miten Tohtori oletti, että jatkaisin asumista täällä kaikkien ventovieraiden, suoraan sanottuna pelottavien ihmisten keskellä ja vielä maksaisin siitä, vaikka voisin muuttaa takaisin omaan kotiini? Tohtori oli selvästi kiusaantunut eikä pitänyt siitä, että kiukkusin hänelle. "Tämähän on ihan kiva paikka, ja täällä on sinulle seuraakin. Eihän tämä nyt niin paha ole! Totut kyllä. Ei sinun tarvitse enää jaksaa kuin pari päivää... tai kuukautta. Korkeintaan puoli vuotta. Ehkä", Tohtori oli kiemurrellut ja vältellyt tuimaa katsettani.

Mutta Tohtori oli ollut oikeassa. Olin hiljalleen tyytynyt tilanteeseeni ja yrittänyt parhaani mukaan tottua uuteen asuinpaikkaani. Joidenkin kämppisten kanssa olin jopa istunut iltaa töiden jälkeen elokuvia katsellen. Minua kuitenkin pidettiin enemmän omiin oloihini vetäytyvänä ja Tohtorin vierailut herättivät kämppiksissäni hilpeyttä, asuntolan valvojassa puolestaan ärtymystä ja pahennusta. Olin aluksi ihmetellyt, miksi asuntolassa oli valvoja, mutta Tohtori oli sitten vaivaantuneena selittänyt, että kyseessä oli elämänhallintansa menettäneille nuorille tarkoitettu asuntola, jossa oli nuoria monenlaisista taustoista. Olin vain mulkaissut Tohtoria erityisen pahasti, ja hän oli selittänyt, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja: minun pitäisi odottaa siellä. "Sinulla ei ollut vaihtoehtoja? Entäs minun vaihtoehtoni? Enkö vain voi punkata Tardiksessa sen aikaa, että voin taas muuttaa takaisin kotiin?" olin kysynyt. Tohtori oli vain tuijotellut kattoon ja vastannut ympäripyöreästi, että periaatteessa ehkä, mutta että se voisi olla vähän hankalaa. Myönnän, että tuolloin oli mustasukkaisuus roihahtanut sisälläni, kun ajattelin, että Tohtori tahtoi pitää minut poissa Tardiksesta seikkaillakseen Riverin kanssa.

Kannoin juuri pyykkejä pesuun, kun valvoja käveli luokseni ärtyisän näköisenä. Mietin, mitäköhän olin nyt tehnyt. Virallisesti olin asuntolassa liiallisesta nipottamisesta ja perfektionismista vieroittuakseni. Aikatauluni oli säädelty niin, että minulla oli riittävästi vapaa-aikaa, ja minua vahdittiin, jotten niuhottanut siisteydestä ja järjestellyt paikkoja loputtomasti tai vain nyhjännyt vuoteellani lukemassa. Laskin pyykkikorin pesukoneen päälle ja suoristauduin katsomaan valvojaa, joka marssi luokseni. "Se mies on taas täällä", tukeva nainen sanoi ja katsoi minua pisteliäästi. "Yleensä täällä ei sallita ulkopuolisten vierailuja, mutta se mies väittää olevansa tohtori ja sanoo, että on tärkeää, että sinä saat tavata häntä milloin vain. Mutta mikä tohtori sekin on olevinaan, kun ei kerro mitään muuta? Olihan sillä paperit näyttää, mutta minä sanon nyt suoraan, että minulla on epäilykseni tästä "tohtorista" ja että otan kyllä selvää, mitä peliä te oikein pelaatte. Käytävillä puhutaan jo ties mitä. Te ette enää tapaa huoneessasi. Se aiheuttaa liian paljon epäilyksiä. Tämä ei ole mikään bordelli!" Ilmeisesti näytin niin järkyttyneeltä, että nainen jatkoi: "Ymmärräthän sinä, että täällä on hoidossa sellaisiakin ihmisiä, jotka yrittävät vieroittautua kyltymättömästä himostaan, ja että heitä kohtaan ei ole oikein, että huoneessasi jatkuvasti vierailee tuntematon mies. Se, mitä sinä ja tämä sinun... poikaystäväsi teette, ei--"

"Hän ei ole poikaystäväni", totesin raivon kylmettämällä äänellä, "ja nuo väitteet ovat täysin absurdeja ja loukkaavia. Hän on Tohtori, herran tähden! Me keskustelemme. Minun täytyy saada tavata häntä."

"Hän on ilmeisesti hyvä tohtori ja auttaa sinua paljon, kun olet noin kiintynyt häneen. Minun täytyy kuitenkin puhua hänen kanssaan yhteisistä pelisäännöistä ja sopia, mikä on sinulle parhaaksi", valvoja sanoi kuin lapselle tai pikku hullulle puhuen. "Odota täällä." Jäin tuijottamaan hölmistyneenä naisen perään, kun hän poistui itsemääräämisoikeuteni mukanaan. Hän selvästi piti minua hulluna.

Juoksin pyykkihuoneen ikkunaan, josta näki televisiohuoneeseen. Tohtori seisoi odottamassa tv-huoneen hämärässä huoneen nurkkaan sullottuja viherkasveja ihmetellen. Yritin viittoilla ikkunasta kiinnittääkseni hänen huomionsa. Viimein Tohtori huomasi kiivaat viittelöintini ja nyökkäsi tervehdykseksi. Kummastuneena hän viittoi minua tulemaan luokseen, mutta vastasin silmiäni pyöräyttäen ja nyökäten valvojan suuntaan. Yritin viittoa, että nainen oli tulossa Tohtorin luo selvittämään asioita ja etten tiennyt, saisinko enää tavata häntä. Samassa tv-huoneen lattialle lankesi kapea valokiila avautuvan oven raosta, kun valvoja astui sisään. Tohtori vilkaisi vielä minua, kun sukelsin piiloon. Piilostani saatoin nähdä, miten Tohtori astui kättelemään valvojaa ystävällisesti mutta hyvin asiallisesti, ammattimaisesti. Valvoja viittasi Tohtorin istumaan sohvalle ja istuutui itse tämän viereen. Tohtori oikoi housujaan naista kuunnellen ja nojasi mietteliään näköisenä sormet yhdessä kyynärpäät jalkoihinsa kumartuen eteenpäin. Tuumailevan mutristelevasta ilmeestä, jonka hän soi valvojalle, olisi vanha Freudkin ollut ylpeä. Ei, Tohtori nyt tosiaan esitti tohtoria. En uskaltanut enää katsoa vaan käännyin istumaan lattialla selkä pesukoneeseen nojaten ja suljin silmäni. En voinut kuin vain toivoa, että Tohtori ei saisi sotkettua asioita pahemman kerran.

"Tohtori, mukava nähdä teitä taas", valvoja aloitti. Äänestä saattoi kuulla, että hän kuitenkin epäili, oliko tapaaminen sittenkään niin mukava. "Tämä tyttö", hän jatkoi, "jota te niin usein täällä käytte tapaamassa." Tohtori nyökytteli tohtorimaisen vakavasti, suu tiukkana mutruna. Valvoja piti pienen tauon ja odotti Tohtorin sanovan jotain, mutta kun Tohtori oli vain hiljaa ja kohotti kulmiaan, nainen jatkoi. "Tahtoisin vain tietää hieman enemmän teistä ja tästä tytöstä. Te ilmestyitte niin äkkiä ja jätitte tytön tänne. Kuka te oikeastaan olette?"

Tohtori oikaisi itsensä ja heitti toisen käsivartensa huolettomasti käsinojan yli. "Olen Tohtori. Emmekö ole...?"

"Niin, niin, aivan, niinhän te aina sanotte, mutta tohtori... kuka? Ette koskaan sano sen enempää. Oletteko te jonkin sortin psykiatri, vai?" valvoja puuskahti turhautuneena.

Tohtorin katse syttyi. "Psykiatri? Mistä arvasitte?" hän kysyi uteliaasti.

Valvoja näytti hieman nolostuvan, mutta jäyhään tyyliinsä hän kuitenkin töksäytti: "Saanen sanoa, että te olette hieman... erikoinen. Voisitte hyvin olla psykiatri, kun olette itsekin varsin omituinen. Oletteko hoitanut tätä tyttöä pitkään?"

Tohtori näytti kauhistuneelta, lähes säikähtäneeltä. "En! En, ei, ei, emme me sillä tavalla... olemme vain ystäviä." Valvoja katsoi järkyttynyttä Tohtoria oudoksuen. Mieskin selvästi oli tohtorin tarpeessa tai sitten hän oli nero vailla vertaa. Valvojan ilme sai Tohtorin havahtumaan tilanteen tasalle, hän ryhdistäytyi salamana ja pienen rykäisyn saattelemana löysi taas ammattimaisen vakavuutensa: "Niin, me puhumme enemmän ystävyydestä kuin hoitosuhteesta, jotta hänen olisi helpompi luottaa minuun. Tiedättehän, tyttö oppi lapsena pelkäämään lääkäreitä ja ei osaa oikein vieläkään luottaa meikäläisiin."

Valvoja nyökkäili vieressä. "Ymmärrän, täällä tapaa kaikenlaista. Milloin tämä teidän ystävyytenne sitten alkoi?" hän uteli.

"Onhan siitä jo aikaa. En oikein enää muistakaan. Satuin paikalle, kun hän oli lääkäreiden piirittämä. Hänet aiottiin tappaa. Otin hänet mukaani", Tohtori kertoili.

Nainen kuunteli kuin vangittuna Tohtorin turinointia. Hiljaa hän nyökytteli ja myötäili. "Niin, niin, tietenkin, lapsuusajan trauma... Täysin harhainen, tyttöparka. Mikä onni, että hän löysi noin hyvän tohtorin. Te teette niin hyvää hänelle, tohtori. Hän on edistynyt valtavasti."

Tohtori nousi seisomaan ja takkiaan kohentaen katsoi ikkunaan, josta olin aiemmin kurkkinut. "Niin, meidän piti kai sopia jostain tapaamisista? Oletan, että ne jatkuvat, kuten tähänkin asti? Vapaasti aina tarvittaessa?" hän totesi kokeillen kepillä jäätä. Vaikutelma olisi ehkä ollut hieman vakuuttavampi, jos hän ei olisi keinunut edestakaisin kannoillaan ja hymyillyt liian aurinkoisesti.

Sohvalla istunut valvoja nousi hitaasti ja katsoi Tohtoria päästä varpaisiin. Kummallinen mies naurettavissa henkseleissään ja solmukkeessaan. Tohtori hymyili valloittavasti ja ojensi kätensä vielä kätelläkseen valvojaa. Lyhyenläntä nainen katsoi ojennettua kättä nenänvarttansa pitkin tekemättä elettäkään tarttuakseen siihen ja nosti sitten tuikean katseensa Tohtorin silmiin. "Te ette enää tapaa häntä hänen huoneessaan. Tahdon, että tapaatte vastedes yleisissä tiloissa, kuten täällä. Niin on parempi kaikille", valvoja saneli tylysti hämmentyneelle Tohtorille. Nainen kääntyi kannoillaan ja marssi ovelle. "Te odotatte täällä. Lähetän hänet tänne. Hyvää päivänjatkoa... tohtori."

Kuulin oven sulkeutuvan ja singahdin koivilleni. Lastasin pyykinpesukonetta pikavauhtia näyttääkseni siltä, että olin jatkanut toimiani täysin normaalisti. Sulloin luukun kiinni juuri, kun valvoja ilmestyi taakseni ja ilmoitti, että voisin mennä televisiohuoneeseen tapaamaan tohtoria. Kohotin vähän epävarmasti pesujauhepurkkia ja kysyin, voisinko ensin laittaa koneen päälle. "Mene! Olen kyllästynyt tähän pelleilyynne!" rouva Kerberos ärjäisi.

Luikahdin sukkelasti pakoon raivottarelta ja kevyin sydämin astelin tv-huoneeseen. "Tohtori!" hihkaisin iloisesti. Leveästi hymyillen hän pyörähti ympäri kädet levällään, ja kapsahdin hänen kaulaansa. Tohtori rutisti minua tiukasti ja nosti minut ilmaan. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, ja olin jo luullut, että Tohtori oli unohtanut minut tänne. "Pääsenkö jo pois täältä? Kerro edes, miksi minun pitää olla täällä."

Kysymykseni saivat hänet perääntymään etäämmälle. Hetken hän mietti, ja luulin jo, ettei hän vieläkään kertoisi. Ehkä hän vaistosi tyytymättömyyteni ja katsoi parhaaksi kertoa välttääkseen yhteenoton kanssani. "Tiedätkö, kuuntele nyt ensin ihan rauhassa, niin minä kerron. River käski, että--"

"River!? Miten se nainen liittyy tähän?" kimpaannuin. Riverinkö takia olin lusinut tässä loukossa jo pari kuukautta? Miten Tohtori saattoi?

Tohtori nosti kädet eteensä rauhoitellakseen minua. "Odota! Odota! Minä sanoin, että kuuntele ensin." Hän naurahti hermostuneesti. "Hassua, miten teissä on niin paljon samaa, sinussa ja Riverissä, vaikka niin vihaat häntä... Heh."

"Hän yritti tappaa minut. Kahdesti", huomautin terävästi, mutta suljin suuni ja vedin kädet puuskaan kuunnellakseni, mitä Tohtorilla oli sanottavanaan.

Hetken Tohtori odotti varmistaakseen, että olin rauhoittunut. "Nyt kuuntelet. River käski minun varmistaa, että odotat häntä täällä. Hänen oli pakko yrittää polttaa keittiösi, jotta päätyisit tänne. Ja sinun pitää olla täällä, koska hänellä on sinulle tärkeää asiaa. Ja minun pitää vahtia, että myös pysyt täällä, kunnes hän tulee."

Tuijotin Tohtoria epäuskoisena. "River tahtoo puhua minun kanssani ja sen takia hänen piti ensin yrittää tappaa minut, jotta päädyn oikeaan paikkaan oikeaan aikaan?" toistin kysyvänä.

"Niin, jotakuinkin niin. Paitsi, että Riverin tapauksessa 'oikea aika' on ehkä vähän... vaikea käsite. Ei oikein alkujaan osannut sanoa, milloin hän on tulossa. Tiedäthän sinä Riverin... Mutta nyt hän lupasi, että voisi yrittää tulla tänään. Hän sanoi, että olisi tulossa tänään, jos se vain onnistuu. Itse asiassa ihan pian. Ida, anna hänelle mahdollisuus. Hän haluaa vain keskustella. Se on jotain tärkeää. Ei suostunut kertomaan edes minulle."

"Spoilers", huokaisin raskaasti. Mitä nyt taas? Olin jo miettinyt pääni puhki Riverin edellisiä sanoja minulle. Saisin pian tietää, kuka oikeasti olin. Kuka minä sitten oikein olin? Mitä roolia minä esitin tässä kaikessa? Olin saanut kyhättyä muutaman hullun teorian, joita en kehdannut esittää edes Tohtorille. Olin lopulta katsonut parhaaksi, etten pohtisi asiaa liikaa ja että pyrkisin vain unohtamaan sen. Minä olin vain minä. En millään tavalla erikoinen, tärkeä tai merkittävä, vain minä. Halusin ollakin vain minä.

Tohtori nyökkäsi hiljaa. "Et ala heti huutaa hänelle vaan kuuntelet ensin ja annat hänelle tilaisuuden", hän sanoi tosissaan. En luvannut mitään.

- - - - - - 

(Jatkuu joskus, kun saa puettua sanoiksi unen loppuosan. Aamulla olo oli jotakuinkin jyrän alle jäänyt.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti