tiistai 28. lokakuuta 2014

Martha ja murikka

Viime yönä olin työpaikan virkistysmatkalla Los Angelesissa. Kaikki oli pelkkää säätöä ja sähläämistä. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä, ja hotellivarauksissa oli jokin ongelma: Meidän oli pitänyt päästä hyvään kylpylähotelliin ja jokaisen saada oma huone, mutta päädyimmekin johonkin ahtaaseen, tunkkaiseen pikkuhotelliin ja jouduimme jakamaan huoneet. Luvassa ei ollut mitään minua kiinnostavaa ohjelmaa, ja olin jotakuinkin koko ajan vain syvästi ahdistunut siitä, että olin jumissa toisella mantereella työkavereitteni kanssa. Tympääntyneenä tallasin likaista kokolattiamattoa huoneemme ovelle. Huokaisten työnsin sen auki, mutta ovi tökkäsi saman tien. Se ei mahtunut aukeamaan kunnolla. Sänkyni oli tiellä. Hivuttauduin ovenraosta sisään. Huone oli vaaleankeltainen ja niin pieni, että kaksi sänkyä hädin tuskin mahtui sinne. Kolistelisimme työkaverini kanssa polviamme, kun yrittäisimme päästä aamulla ylös sängystä. Huonetoverini joogasi sängyllä. Suljin silmäni ja valahdin istumaan sänkyni laidalle.

Kolahdin metallisesti kaikuvalle lattialle. Mitä ihmettä? Säpsähdin jaloilleni ja räväytin silmäni auki. Tuttu humina ja pehmeä, kultaisen ja turkoosin hohtoinen valo tervehtivät minua. Mitä, miten ihmeessä? Seisoin Tardiksen konsolihuoneessa. Lämmin, onnellinen tunne työnsi hämmennyksen sivuun. Tardis ei kuitenkaan ollut kunnossa. Sen huminassa oli hinkuva, koliseva sivuääni, ja koko alus tärisi kuin yrittäen pysyä kasassa kovan paineen alla. Ei kuitenkaan mitään hälyttävältä vaikuttavaa. Olihan Tardis temppuillut ennenkin. 

Tajuttuani, missä olin, ja ihmeteltyäni Tardiksen tilaa huomasin tuijottavani jämäkän näköistä, tummaa naista nahkatakissa. Leukani oli pudota lattiaan. Nainen ei näyttänyt järin ystävälliseltä, pikemminkin varautuneelta ja uhittelevalta, selvästi puolustusasemiin vetäytyneeltä. 

"Tohtori!" nainen huudahti sotilasmaisesti kiinnittääkseen Tohtorin huomion tyhjästä ilmestyneeseen vieraaseen ihmiseen, tunkeilijaan. 

"Mmm, tiedän..." Tohtori mutisi äänimeisseli poikittain suussaan kiinnittämättä meihin sen enempää huomiota. Hän oli kumartunut keskikonsolin ylle ja nyki sen uumenista johtoryppäitä yksi toisensa perään. Kädet kävivät vikkelään säätimillä, äänimeisseli vinkui äärirajoilla, ja Tohtori puhisi työn touhussa yrittäen kaikella tarmollaan paikantaa vian ja korjata sen. 

Tuijotin yhä hämmästyksestä ja ihastuksesta lamaantuneena naista, joka tuima katse silmissään harppoi rivakasti minua kohti heittääkseen minut ulos. "Martha Jones?" kysyin edelleen epäuskoisena. En uskonut, että saisin tavata Martha Jonesin, legendaarisen Martha Jonesin. Vilkaisin Tohtorin selkää aivan kuin olisin huomannut hänet vasta nyt. "Hei..." huikkasin huolimattomasti tervehtiäkseni.

"Hei vaan, vähän kiire. Jutellaan kohta", Tohtori ähisi. Kuului kova, sähköinen poksahdus, ja Tohtori hypähti taaemmas. "Ähhh!"

Tummissa silmissä häivähti epäilys. Martha näytti hämmentyvän tiedosta, että Tohtori tunsi minut. Hän pysähtyi jonkin matkan päähän ja näytti miettivän, miten minuun pitäisi suhtautua ja tunsiko Tohtori minut todella. Yhtäkkiä Tardis tärähti voimakkaasti kuin olisimme törmänneet johonkin. Takerruin kaiteeseen pysyäkseni pystyssä, mutta jostain selittämättömästä syystä, kun näin Marthan hoipertelevan minua kohti, syöksyin häntä vastaan. "Martha, ei!" huusin. Marta seisahtui silmät selällään. Ehdin vain nähdä, miten konsolihuoneeseen rysähti valtava kivenmurikka, joka oli liiskata Marthan, ennen kuin kesken loikan haihduin paikalta ja heräsin herätyskellon ulinaan. Tardis oli pelastanut minut siirtämällä minut pois, sillä muuten olisin varmasti jäänyt itse kiven alle Marthaa pelastaessani. 

- - - - - -

Puuduttavan ahdistava virkistysmatkauni tuntui kestävän ikuisuuden, mutta Tardiksessa ehdin olla vain muutaman sekunnin. Epäreilua, että heti, kun pääsin Tardiksen kyytiin ja olin onnellinen, minut siirrettiin sieltä pois. Olisin niin mielelläni jäänyt korjaamaan Tardista ja tutustumaan ihailemaani Marthaan. Sitä paitsi Tardiksessa tuntui olevan mielenkiintoista vikaa, kun se yhtäkkisesti imaisi kyytiinsä sekä minut että valtavan kivenjärkäleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti