sunnuntai 4. elokuuta 2013

Taiteilijalle mallina

Kesäsunnuntain kunniaksi pieni seurueemme matkasi jälleen 1700-luvulle. Tällä kertaa Hatanpään kartanon henkeäsalpaavan kauniiseen puistoon. Loppukesän auringossa kukoistavia ruusuja, keinumista vahvan kastanjan syleilyssä, paljon nauramista... Kohtasimme puistossa hiljaisen taiteilijanuorukaisen, joka tahtoi ikuistaa meidät kesän helmassa. Loppumattomalla kärsivällisyydellä hän jaksoi odottaa, että pysyisimme edes hetken paikoillamme. Puistossa käveleskelleitä ihmisiä näytti kiinnostavan, mitä oli meneillään, mutta pitivät kuitenkin kohteliaasti etäisyyttä nähdessään taiteilijan työskentelevän.

Kuva: Teemu Laukkarinen.

Lennart-serkku oli taas päässyt valloilleen, kun Lennu oli lainannut Larsin puvun. Kuin paraskin ylikasvanut paashipoika Lennart-serkku polkkatukka keikkuen keinutti tai kutitteli milloin ketäkin daamia. Hameiden ja panierien kanssa keinuminen korsetissa vaati hieman keskittymistä, mutta keinuminen oli hauskaa, ja sitä pitää joskus kokeilla uudestaankin. Keinulaudan ja köydet säilöinkin eteisen vaatekaappiin vastaisuuden varalle.

Livy oli mallina aivan omassa elementissään. Aivan kuin mikäkin antiikin muusa! Torkahtaneena paimenettarena Livy oli kuin toisesta todellisuudesta veden äärelle tupsahtanut. Aikamatkaajakoira Rambo tosin olisi koko ajan halunnut päästä nuolemaan emäntänsä paljaita varpaita tai tunkea syliin rapsutettavaksi.

Kuva: Teemu Laukkarinen

Taiteiltuaan tarpeeksi pastoraali-idyllejä taiteilijamme päätyikin hieman rohkeampien luonnosten pariin kuvaamaan lammen rannalla kylpeviä naisia. En tiedä, olisivatko aikalaiset naiset - ainakaan ajan käsityksen mukaan säädylliset, kunnolliset naiset - yhtä auliisti kuin me riisuuntuneet alusmekkosilleen, mutta taiteilijan onneksi olimmekin aikamatkaajia. Vaikka esiliinani onkin hyvin tarkka siitä, että käyttäytyisimme menneessä säädyllisesti ja ajan tapojen mukaan, taiteen vuoksi jopa hänkin, taiteen suuri ystävä kun on, suostui nuorukaiselle malliksi puolipukeissa. Täytyy myöntää, että kyllä minuakin ujostutti, vaikka ylläni olikin pitkä, pellavainen paita, joka peittää huomattavasti enemmän kuin 2010-luvun teinin kesävaatetus kaupungilla. Siinä me poseerasimme herra taiteilijalle, joka ohjeisti meitä vääntyilemään mitä kummallisempiin asentoihin. Luonnottomat asennot alkoivat kivistää selkää siinä järvessä seistessäni, mutta kärsin kiltisti. Ei sitä turhan usein pääse taiteilijalle malliksi. Työhönsä uppotunut taiteilija haki hyvää kuvakulmaa niin tiiviisti, että oli itse vähällä molskahtaa järveen välineineen.

Kuva: Teemu Laukkarinen

Poseeraaminen oli yllättävän rankkaa, ja päivän päätteeksi kaipasimme hieman virvoitusta. Kun esiliinani oli jo kaikonnut paikalta ja taiteilija oli saanut työnsä päätökseen, päätimme Livyn kanssa ottaa ilon irti leppeästä kesäillasta rannassa. Olimmehan jo valmiiksi alusmekkosillamme, ja pieni vilvoitteleminen oli kohdallaan. Niinpä etsimme syrjäisän poukaman, jossa vanha puu taivutti oksansa veteen suojaksemme luoden yllemme vehreän lehväkatoksen, jonka kätköissä saatoimme antautua laineiden syliin. En olisi uskonut, että vesi on vielä niin lämmintä. Istuskelin kivellä katsellen, miten Livy leikki järvenhaltijaa oksiston kanssa. Huhuu ja Maya katselivat rannalta, kun loiskuttelimme ja nauroimme. Rambokin yhtyi ilonpitoon ja yritti parhaansa pelastaa meitä märästä vedestä. Näky oli varmasti hyvin jumalainen, kun nousimme vedestä levään ja kuraan tahriintuneissa, pellavaisissa alusmekoissamme. Puskien suojassa Mayan ja Huhuun meitä suojatessa vaihdoimme pikaisesti omiin vaatteisiimme ja palasimme kotiin. Pieni pulahdus kyllä virkisti kummasti! Varsinaisia vedenneitoja...

Kuva: Teemu Laukkarinen

Kuva: Teemu Laukkarinen

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kuninkaallisen oopperan tanssiaiset

Kun kutsu Kuninkaallisen oopperan tanssiaisiin 1800-luvun lopun Tukholmaan kilahti postiin, vatsani kipristyi jännityksestä. Aikamatkaajaystävämme Tukholmasta olivat onnistuneesti keplotelleet meille kutsut kuningas Oskar II:ta juhlistaviin tanssiaisiin Kuninkaalliseen oopperaan pari viikkoa kuninkaan varsinaisen syntymäpäivän jälkeen. Esiliinani kanssa vastasimme kutsuun myöntävästi. Aikaa ei ollut kovin paljoa, ja alkoi kuumeinen valmistautuminen.

Esiliinani otti tilanteen tapansa mukaan hyvin rauhallisesti, kun minä taas jännitin, hätäilin ja panikoin. En ollut koskaan kunnolla käynyt 1800-luvulla, eikä minulla ollut mitään tanssiaisiin sopivaa päällepantavaa. Esiliinani matkasi loppiaisena itsekseen Tukholmaan 1700-luvun loppiaistanssiaisiin ja hankki pukukankaat meille molemmille. Kuukaudessa hän taikoi niistä meille tanssiaispuvut. Tosin en tiedä, mahtoiko hän ryöstää aikaa jostain välistä.

Saimme muutamia viestejä Tukholmasta, ja kun tanssikorttikäytäntö paljastui minulle, en voinut olla parahtamatta ääneen. Olin unohtanut tanssikortin, sen pirulaisen! Typerä minä. Totta kai 1800-luvun lopun tanssiaisissa käytettäisiin tanssikorttia - mitä minä oikein olin kuvitellut? En vain ollut ajatellut.

Tanssikortit olivat suosittuja 1800-luvulta aina 1900-luvun alkupuoliskolle asti. Tanssikortti oli pieni lehtinen, johon oli kirjoitettu illan tanssiohjelma tanssi tanssilta sekä muita yleisiä tietoja tanssiaisista. Todella käytännöllinen käytäntö: tanssikorteista jäi (mukava) muisto tanssiaisista. Yleensä tanssikortteja käyttivät vain naiset, ja miehet kantoivat mukanaan kynää. Etiketti saneli, ettei ollut sopivaa tanssia (yleensä) useampaa kuin kahta tanssia saman parin kanssa. Yleensä, jos mies saapui tanssiaisiin naisen kanssa, nämä kaksi tanssia olivat tanssiaisten avaustanssi sekä illan viimeinen tanssi tai tanssi ennen illallista, jolloin herra saattoi parinsa illalliselle. Tuolloin naiset eivät pyytäneet miehiä tanssimaan, joten nainen ei juurikaan voinut muuta kuin seurustella taitavasti ja toivoa, että joku pyytäisi tanssimaan. Kun ottaa huomioon, että jonkun olisi vielä pitänyt esitellä tuntemattomat toisilleen, ollaan jo melkoisessa sopassa. Totta kai hyväkäytöksinen herrasmies pyrki tanssittamaan daameja tasapuolisesti, eikä suosinut ketään, sillä se olisi ollut hyvin epäkohteliasta muita kohtaan. Toisaalta naisella ei ollut juuri mahdollisuutta kieltäytyä tanssimasta juuri tietyn miehen kanssa, oli tanssittaja sitten miten vastenmielinen tahansa: hän saattoi kyllä kieltäytyä kohteliaasti ilmoittamalla, ettei tanssi kyseistä tanssia (lepäävänsä), mutta tämän jälkeen hän ei voinut myöskään hyväksyä tanssiinkutsua "paremmalta" parilta olematta erityisen epäkohtelias ensimmäistä herraa kohtaan. Viktoriaaninen tanssiaisetiketti - jos siihen ei ole kasvatettu, siihen ei voi kuin kompastella ja yrittää parhaansa näyttää siltä, että luovii mukana!

Olin tanssiohjelmasta innoissani. Se sisälsi paljon suosikkejani Tšaikovskin baleteista ja Straussilta. Sisintäni kuitenkin kalvoi jäytävä pelko, etten saisi tanssia juuri lainkaan koko illan aikana. En tuntenut tanssiaisvieraista juuri ketään enkä ollut laisinkaan varma, esiteltäisiinkö minua kenellekään. Ajattelin kauhulla seurustelemista ruotsiksi. Osaan kyllä ruotsia ihan hyvin, mutta pelkään kuollakseni sen puhumista. Jos vahingossa sanonkin jotain hassusti? Ajatus nuorena naisena suuriin tanssiaisiin menemisestä ilman tuttavia tai edes kunnollista yhteistä kieltä tuntui musertavalta: entä jos kukaan ei tanssisi kanssani ja viettäisin koko illan sydän pakahtuen kuunnellen valloittavia valsseja, joita olin aina halunnut päästä tanssimaan, ja katsellen, miten muut liitelisivät tanssilattialla?

Tanssikortit odottivat meitä oopperalla. Jo aulassa kävi kova kuhina ja tanssikortteja täytettiin, ja epätoivo oli tulvahtaa minuun. Annettuamme päällysvaatteemme säilytykseen ja siirryttyämme aulasta väljemmille vesille esiliinani otti ohjat käsiinsä. Tervehdimme hänen tuttujaan, ja hänen siivellään sain minäkin nimiä tanssikorttiini. Esiliinani on uskomaton nainen. Hän on juuri niitä ihmisiä, jotka tietävät säännöt ja rikkovat niitä hienovaraisesti tarpeen vaatiessa. Niinpä saatoimme jutella myös meille tuntemattomien kanssa. Ehkä se ei ollut kovin suuri etikettirike, ehkä. Pääasia kuitenkin oli, että tanssikorttimme eivät näyttäneet apaattisen autioilta. Viimein tapasimme myös aikamatkaajaystävämme, ja saimme heidän herrojensa nimet kortteihimme.

[Tähän väliin voisin kaivaa jostain jemmastani kuvan tanssikortistani. Kunhan vain löytäisin sen jemmani...]

Muutaman tanssin jouduin seuraamaan salin vierustalta, osan jopa suosikeistani. Tanssin pääasiassa vain valsseja, koska polkkaan tai masurkkaan minua ei tullut kukaan pyytäneeksi enkä minä masurkkaa kovin hääppöisesti olisi osannutkaan. Masurkkaa pääsin kuitenkin kokeilemaan erään aikamatkaajaystäväni kanssa, kun yritin sen perusteita hänelle opettaa. Kompuroimme pitkin tanssilattiaa kuin ontuvat etanat ja lopulta luovutimme parin kierroksen jälkeen nauraen. Valssatessani ympäri kultaisen lämpiön lattiaa kristallikruunujen loisteessa sitä oli lähes mahdoton uskoa todeksi: olin aina pienestä pitäen halunnut oopperan tanssiaisiin liitämään pitkin lattiaa - vähät mistään prinsessatanssiaisista! - ja siinä minä nyt olin oopperan tanssiaisissa pyörähtelemässä frakkipukuisen herran käsivarsilla.

Tunnelma kuninkaallisen oopperan kultaisessa lämpiössä oli huumaava. Kaikkialla hehkui kulta, ja sali oli ylenpalttisen koristeellinen. Stukkokoristeet ryöppysivät seinillä ja katossa. Runsaissa verhoissa valui metritolkulla firenzeläistä kultabrokadia. Suuret peilit ja ikkunat heijastivat kristallikruunujen säihkettä. Yksityiskohtien määrä oli hengästyttävä, ja kaikkea oli aivan mahdoton nähdä kerralla. Herrat frakeissaan ja daamit hohtelevissa tanssiaispuvuissaan lipuivat ohitse kuin kukkaset virrassa orkesterin soittaessa sydänalaa värisyttäviä säveliä. Viuhkat lepattivat naisten käsissä kuin perhoset kukassa.

Haaveellisena tanssien tauolla.

Kun tanssiohjelma oli ohi, osa seurueesta siirtyi läheiseen Grand Hoteliin jatkamaan iltaa.
Ystävämme lykkäsivät meidät oopperan edestä vaunuihin ja lähettivät ne matkaan. Meillä ei ollut hajuakaan, mihin olimme menossa, ja hämmästyksemme olikin melkoinen, kun kävi ilmi, että vaunut ajoivat meidät tosiasiassa vain kulman ympäri viereiseen kortteliin. Olisimme kävelleet perille nopeammin, mutta kiltisti maksoimme ajurille.

Istuimme aikamatkaajaystäviemme kesken, kuuntelimme pianomusiikkia ja jutustelimme pitkälle aamuyöhön, kun lopulta pienten epäselvyyksien jälkeen päädyimme saman pöydän ympärille. Muitakin tanssiaisvieraita parveili samassa paikassa, ja he kävivätkin jutustelemassa ystäviemme kanssa ja lopulta yksi toisensa jälkeen toivottivat hyvää yötä. Mekin viimein toivotimme hyvät yöt, ja vaihdoimme lämpimiä halauksia ja sovimme tapaavamme viimeistään vuoden kuluttua uudestaan samoissa merkeissä.

Tanssiaisia edeltävänä perjantai-iltana kävimme esiliinani kanssa katsomassa kuninkaallista balettia. Ystävämme oli järjestänyt meille loistavat aitiopaikat, joilta saatoin ihastella prinssi Désirén tanssijan ilmavaa ja eleganttia tanssia. En ollut koskaan ennen nähnyt sellaista tanssia! Sydämeni oli pakahtua, ja essu oli nukahtaa. Minä nautin suuresti illastani baletissa upeassa oopperatalossa. Balettia ja tanssiaiset, erittäin viktoriaaninen viikonloppu esiliinan kanssa!