sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kylpee Julius Caesarin kanssa

Ulkona oli menossa jokin mylläkkä, kansannousu, kapina tai muu vastaava. Tanner pölisi, ja minä yritin etsiytyä suojaan. Luikahdin kivipylväiden välistä, luolamaisesta ovesta sisään tilaan, joka osoittautuikin roomalaiseksi kylpyläksi. Minulla oli taas se ikävä tunne, etten minä olisi saanut olla siellä, minne olin päätynyt. Toisaalta en halunnut olla liiemmin luotisateessakaan siellä, mistä olin tullut. Päätin vain varovaisesti hipsiä eteenpäin ja etsiä jonkin sopivan piilopaikan.

Hiivin pitkin kylpylän varjoisia seiniä pylväiden suojissa. Vaikka olin kauhusta kankeana, ihastelin seinien kauniita mosaiikkitöitä. Paikka oli kaiken kaikkiaan varsin rapistunut, aivan kuin se olisi vuosisatojen takaa ja nyt yhtäkkiä otettu jälleen käyttöön. Pienistä altaista nousi lämmintä höyryä, ja ilmaa oli ihanan helppo hengittää ulkona vallinneen pölypilven jälkeen. Siellä täällä kulki naisia keveissä, valkoisissa kitoneissa kantaen milloin mitäkin: pyyhkeitä, tuoksuvaa amforaa, ruokatarjotinta... Oli hyvin hiljaista, vaikka altaissa näytti istuvan useita kylpijöitä.

Olin ilmeisesti tätä näkymää tuijotellessani joutunut liian kauaksi seinänvierustan varjoista, sillä yksi naisista loi minuun terävän katseen. Hän käveli rivakasti luokseni ja työnsi syliini kasan valkoisia pyyhkeitä. "Sinä olet uusi", nainen tokaisi ja kertoi minulle, että minä en saisi puhua vieraille tai jäädä vitkuttelemaan, työt hoidettiin hyvin ja ripeästi ja minun työni olisi pitää kylpijät tyytyväisinä. Kylpylä oli kuuluisa hyvästä palvelustaan. "Tuossa", nainen sanoi ja heitti minulle vielä kasan valkoista kangasta. Sen oli kai tarkoitus olla kitoni, työasuni. "Pue yllesi", ohje kuului. Minä yritin parhaani taiteilla omat vaatteeni siistiin pinoon kylpylän nurkkaan ja asetella kankaasta jokseenkin järkevän ja käytännöllisen vaatteen vartaloni suojaksi. Nainen ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Oloni oli alaston, ja kitoni tuntui valuvan aina toisaalta, kun sain sen jostain korjattua. Yritin pyytää toista solkea, jolla kiinnittää kitonini myös toiselta olalta, mutta en saanut edes vastausta. Ei ilmeisesti kuulunut talon tapoihin. Pyyhkeet käsivarsillani minut tönäistiin kohti erästä allasta. Ymmärsin vihjeen, että minun olisi ryhdyttävä töihin, vaikka minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä minun pitäisi tehdä. Ajattelin, että vain kulkisin ympäriinsä sen näköisenä, että olisin tekemässä jotain, ja tilaisuuden tullen livistäisin.

Kävelin yhden altaan ohi ja katselin siinä likoavia miehiä. Yritin päästä selville jutun jujusta: Mikä paikka tämä oikein oli? Oliko tämä sallittu vain miespuolisille asiakkaille? Tultiinko tänne vain kylpemään vai oliko miehillä mielessään muunkinlaiset huvit, joita meidän naisten olisi kuulunut heille tarjota? Ajatuskin kuvotti minua. Näytti kuitenkin siltä, että naiset vain tarjoilivat altaiden reunalta, joskus altaassakin veden läpikuultaviksi kastelemissa kitoneissaan kahlaten, mutta mitään prostituutioon viittaavaa en havainnut. Kerran vanhempi nainen käskytti yhden tytöistä ylös altaasta, kun tämä oli painautunut liian likelle asiakasta.

Jatkoin vaelteluani ympäri altaiden täplittämää luolaa. Kävelin paljain jaloin suurten palmunlehväisten kasvien välissä ja yritin pysytellä mahdollisimman piilossa ja poissa jaloista. Pahaksi onnekseni joku vanhemmista naisista huomasi minut maleksimassa ympärilleni kuikuillen, joten hän käskytti minut heti viemään pyyhkeitä eräälle tietylle altaalle hieman syrjässä muista. Katsoin parhaaksi totella ja hieman säikähtäneenä kipitin minulle osoitettuun suuntaan. Allas oli muutaman porrasaskelman verran kohotettu muusta luolan tasosta. Se sijaitsi pienessä syvennyksessä, jonka reunalla oli kaunis pylväikkö. Minä ihmettelin, miksi minut oli käsketty sinne. Lähistöllä ei ollut ketään. Vesi tuoksui hienostuneen kauniilta, ylelliseltä. Kasvit peittivät hieman näkyvyyttä muille altaille. Seisoin hermostuneena paikallani ja mietin, olinko oikeassa paikassa. En voinut olla. Menin tarjoamaan pyyhkeitä läheisen altaan miehille. He vain nauroivat ja viittoivat, että heillä oli jo pyyhkeet. Ystävällisesti he opastivat minut tieheni. Ei näin. Sain jälleen vihaisia katseita allastädiltä. Vetäydyin takaisin sen eriskummallisen kauniin altaan luo, ja tädin katse pehmeni hieman. Ilmeisesti siis olin kuitenkin oikeassa paikassa.

Hetken liikuskelin melkein pelokkaana ympäri allasta. Ihastelin sen kauneutta ja mieleni teki kokeilla varpailla, kuinka lämmintä vesi mahtoi olla, kun se niin kauniisti höyrysi. Arvelin, että minun ei kuitenkaan ollut sallittua koskeakaan veteen. Altaan ympärille istutettujen kasvien ympärillä oli valkeita kiviä, joiden joukossa oli yksi täydellisen munanmuotoinen, kiiltäväksi hioutunut yksilö, jonka olisin tahtonut ottaa mukaan ja viedä mummulleni.

Yhtäkkiä kuulin ääniä verhon takaa. Suoristauduin juuri ajoissa, jotta näin sisään pamahtavan pari henkivartijalta näyttävää herraa roomalaisessa sotisovassaan, ja minulle alkoi hiljalleen valjeta karu totuus siitä, ettei kyseessä ollut mikään turisteille tarjottava "koe päivä roomalaisessa kylpylässä" -pakettimatka. Joukon jatkeena sisään saapasteli kukas muukaan kuin itse Julius Caesar kintereillään pari nuorta roomatarta. Loin katseeni alas ja vetäydyin sivummalle. Roomattaret auttoivat keisariaan riisuuntumaan. Ilman koreilevia vaatteitaan Julius Caesarkin näytti aivan tavalliselta, harmaantuneelta mieheltä. Joskin pitkältä ja hyväkuntoiselta sellaiselta, vaikka ikä näkyikin jo hänen ihollaan. Myös henkivartijat riisuutuivat hallitsijansa merkistä, ja yhdessä mieskolmikko laskeutui altaaseen. Roomattaret seisoivat vaitonaisina hieman kauempana Jullen vaatteiden vieressä ja näyttivät lähinnä kivettyneiltä.

Minäkin pysyttelin paikoillani. Pyyhkeet sylissäni seisoin selkä seinää vasten mahdollisimman kaukana altaasta katse luotuna jonnekin kauas allasluolan toiselle puolen. Jökötin paikalleni kuin paraskin patsas. Hetken aikaa miehet istuivat altaassa kiinnittämättä minuun mitään huomiota, keskustelivat jostain politiikkaan liittyvästä hyvin jokapäiväiseen sävyyn. Yllättäen harmaantunut Julius Caesar kuitenkin korotti hieman ääntään, jotta minäkin kuulisin vahtipaikkaani ja lausui ystävälliseen, joskin ylhäiseen sävyyn: "Tyttö, sinä olet uusi täällä. En ole nähnyt sinua aiemmin. Sanopas sinä, mitä tästä ajattelet. Arvostaisin tuoreita ajatuksia." Minä säpsähdin, ja henkivartijatkin näyttivät yllättyneiltä, vähän kärttyisiltäkin: heidän lausuntojaan ei ilmeisesti arvostettu, ja kilpailevaa mielipidettä pyydettiin vielä naiselta! He eivät kuitenkaan voineet protestoida keisaria vastaan, ja Julius näytti itsekin tietävän sen luodessaan rauhallisen katseen vartijoihinsa. "Nämä kaksi latvalahoa eivät taida pitää siitä, että puhuttelen sinua, mutta minun asemassani oleva mies puhuttelee, ketä tahtoo", hän totesi minulle rauhallisesti. En ollut kuullut puoliakaan, mitä miehet olivat puhuneet, enkä oikein tiennyt, mistä tarkalleen ottaen oli kyse. Yritin epätoivoisesti kelata mielessäni kaikkia antiikin Roomaa käsitelleitä historian tunteja, josko niistä olisi mitään apua tässä ahdingossa. Mieleeni nousivat vain Kreikan kaupunkivaltiot, myytit ja mytologiat, Aristoteleen runousoppi, amfiteatterit, gladiaattoritaistelut, poliittinen järjestelmä ja jatkuvat kahinat. Kreikasta tuskin kannattaisi kauheasti mainita tälle herralle. Varmasti kasvoiltani näki, että mietin ankarasti. Samalla vilkuilin, näkikö allasemäntä, että puhuin kylpijän kanssa - enkä edes kenen tahansa kylpijän kanssa! Olin varma, että joutuisin suuriin ongelmiin, jos minut nähtäisiin puhumassa itsensä Caesarin kanssa.

Vastasin jotain ympäripyöreää: hitunen mielistelyä, hitunen kritiikkiä ja ei ainakaan uhkaavassa määrin omaa ajattelua, mikä ei tietenkään olisi sopinut naiselle. Caesar vaikutti hyvin tyytyväiseltä. "Kuunnelkaas tätä nuorta naista! Mihin minä oikeastaan edes tarvitsen teitä? Voisin palkata hänet ja heittää koko juonittelevan, selkäänpuukottavan hallituksen pihalle ja valtakuntani voisi kukoistaa!" herra keisari ylisti minua. "Aivan kuin hän tietäisi, millaisen tuhon partaalle me keikumme. Noin viisaita sanoja, aivan kuin tulevaisuudesta." Nämä sanat saivat minut säikähtämään: pitäisi jatkossa puhua varovaisemmin ja näytellä vähän tyhmää, jotta en paljastuisi.

Caesar oli hyvin kiinnostunut kuulemaan lisää mielipiteitäni ja ajatuksiani ja kutsui minut laskeutumaan kylpyyn kanssaan. Ensin kieltäydyin automaattisesti ja peräännyin, mutta näin heti katseesta, että keisarin pyynnöstä ei sopinut kieltäytyä. Laskeuduin varovasti lämpimään kylpyveteen ja tunsin, miten kevyesti laskeutuva kangas ympärilläni kastui, muuttui raskaaksi ja liimautui vartalooni. Olin kiusallisen tietoinen, että kangas paljasti nyt enemmän kuin olisin tahtonut paljastaa. Kun minä laskeuduin veteen, henkivartijat nousivat mielenosoituksellisesti ylös ja ilmoittivat, että eivät kylpisi naisen kanssa. Roomattaret kihisivät sivummalla ja esittivät vastaväitteitä, mutta Caesar käski heidän vaieta. Hän ilmoitti haluavansa keskustella valtakuntansa tulevaisuudesta "tämän älykkään nuoren naisen kanssa, joka on viisaudessaan kuin jumalten sanansaattaja". Keille tämä ei sopisi, että hän, Rooman keisari, keskustelisi kylvyssä naisen kanssa, voisivat poistua. Tärisin vyötäröäni myöten lämpimässä vedessä ja keräsin ympäriinsä lilluvaa kitonia tiukemmin ympärilleni ja odotin.

Minut viitattiin istumaan. Kuuliaisesti istahdin marmori-istuimelle saniaisten ja palmujen katveeseen mahdollisimman kunnioittavan etäisyyden päähän keisarista jo maisemallisista syistä. En tahtonut esitellä itseäni, ja kasvien varjot antoivat edes hieman suojaa. Olin myös melko varma, että allasemäntä saisi vuosituhannen slaakin, jos hän näkisi minut kylpemässä keisarin kanssa. Sitten Caesar alkoi puhua. Hän kertoili minulle pitkät pätkät politiikasta, valtakunnastaan, saavutuksistaan sotakentillä... Veden lämpö alkoi unettaa minua, ehkä sen tuoksussakin oli jotain. Katseeni alkoi harhautua siihen munanmuotoiseen, helmiäisenvalkoiseen kiveen, jonka olin jo aikaisemmin pistänyt merkille saapuessani altaalle. Olin aivan varma, että kivessä oli jotakin, se oli tärkeä ja että sillä olisi jotain mystisiä voimia, jotka olisivat avain moneen ongelmaan. En enää kuunnellut Caesaria, jonka puheet olivat muuttuneet lähinnä korskeaksi itsekehuksi siitä, miten hän vielä niin vanhallakin iällä oli enemmän mies kuin kukaan häntä ennen ollut tai hänen jälkeensä tuleva voisi koskaan olla.