sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Valistusajan kulttuurishokkeja

Ensimmäisestä vierailustani Viaporiin ei ole kauaakaan. Nyt toisella kerralla olen jo aivan ihastunut tuohon paikkaan ja aikakauteen, vaikka yhä kovasti jännitinkin. Pidettäisiinkö minua jotenkin erilaisena? Tekisinkö jotain sellaista, mikä paljastaisi minut oitis? Onneksi mukana oli tälläkin kertaa jo vuosia ristiin rastiin aikaa pomppinut esiliinani sekä minua jonkin verran enemmän reissannut paronipari.

Kustaanmiekassa Kuninkaanportin liepeillä järjestettiin musiikillinen piknik, jonne olimme ajatelleet ujuttautua. Matkasin paroniparin kanssa, ja valitettavasti olimme hieman myöhässä. Kiiruhdimme jalan kohti retkipaikkaa rontaten eväskoreja mukanamme. Korsetoituna se tuntui raskaalta urheilusuoritukselta. Matkalla jouduimme hieman harhaan ja saimme tutustua linnoituksen vallanneisiin hanhiin. Samaan aikaan, kun varjelimme helmojamme hanhenjätöksiltä, Viaporin raa'at tuulet yrittivät riepottaa hattujamme, joista saimme paronittaren kanssa pitää tiukasti kiinni. Ah, mitä eleganssia! Alan ymmärtää, mihin 1700-luvun ylhäisö on tarvinnut palvelijoita: matkanteko olisi ollut huomattavasti helpompaa vaunukyydillä ilman, että tarvitsisi huolehtia eväiden kantamisesta ja vältellä hanhenkakkaan liukastumista.

Kun vihdoin saavuimme Kuninkaanmiekkaan, väkeä oli jo kerääntynyt eväsretkelle. Yritimme livahtaa mahdollisimman huomaamattomasti joukkoon, levittää vilttimme ja mutustaa eväitämme musiikkiesitystä seuraten. Aikaisemmin oli hieman satanut, ja maa oli vielä kostea. Kiivetessäni kalliolle esiliinani viereen, jalkani lipesi ja sotkin essun vaatekaapista lainaamani vaaleansinisen, silkkisen pet-en-l'airin hameen kuraiseen sammaleeseen. Onneksi pysyvää tahraa ei jäänyt, vaikka tämän reissun jälkeen puku vaihtoikin omistajaa ja siirtyi minun kaappiini.

Pique-niquen jälkeen meille jäi vielä ylimääräistä aikaa ennen illan juhlia kreivi Anckarbjelkenin luona. Nautittuamme eväskoriemme antimista sekä seurusteltuamme ihmisten kanssa päätimme käyskennellä hetken aikaa Wiaporin viehättävissä puistomaisemissa. Minua hymyilytti, miten paronitar keräsi herrojen katseita kulkiessaan niin sievänä ja ylväänä joukossamme. Monet vastaantulijat pysähtyivät tervehtimään meitä, vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme matkaamme. Iltapäivä kului varsin rattoisasti, ja toivonkin, että tällaisia päiviä saamme kokea vielä paljon aikamatkoillamme. Lisäksi olen suunnattoman onnellinen tutustuttuani toisiin aikamatkaajiin.

Sillalla pysähdyimme, paronitar ja minä,
ihastelemaan ohi purjehtivia laivoja.

Ilta sen sijaan oli yksi koettelemus! Olin aina haaveillut, miten upeaa olisi matkustaa ajassa 1700-luvulle ja päästä kuuntelemaan konserttia. Aateliston juhlat 1700-luvulla. Musiikkia, sivistynyttä keskustelua valistusajan saavutuksista, tanssia, kynttilöitä, uljaita herroja...! Olin tähän asti aivan varma, että se olisi unelmieni täyttymys. Miten väärässä olinkaan! Todellisuus iski vasten kasvoja, kun huomasin nuokkuvani kreivi Anckarbjelkenin salongissa.

Olin ollut aivan varma, että muut vieraat huomaisivat meidän olevan jotenkin erilaisia, ja juhliin saapuminen oli todella jännittävää. Solahtaisimmeko joukkoon? Odotin iltaa innolla. Pääsisin taas tanssimaan. Saisin kuulla taivaallisen kaunista musiikkia. Saapuessamme keräsimme joitain uteliaita katseita, mutta niin kai uudet naamat aina. Sen enempää meihin ei onneksi kiinnitetty huomiota, ja saimme istahtaa syrjäiseen pöytään salin perälle omaan rauhaamme.

Vaikka rakastankin suuresti musiikkia ja konsertteja, illan konsertti kaikessa päättymättömässä pituudessaan oli puuduttava koettelemus. Sekä minä että paronitar päädyimme leikkimään pöydässä palaneilla kynttilöillä, mitä esiliinani katseli syvästi paheksuen. Ei tietenkään ole oikein lausua pahaa sanaa illan isäntäparista, mutta kreivi Anckarbjelken ja hänen serkkunsa kreivitär af Dunkelflykt olivat ajaa minut hulluuden partaalle. Ehkä kyse oli vain kulttuurishokista, en osaa sanoa. Mutta en ole kuunaan tavannut niin ailahtelevaista ja pröystäileväistä väkeä. He olivat niin teennäisiä, asemallaan tärkeileviä ja omaa ääntään rakastavia ihmisiä, joilla ei korkeasta asemastaan ja ainakin pinnallisesti laajasta sivistyksestään huolimatta ollut kykyä pienimpäänkään järjestelmällisyyteen tai käytännöllisyyteen. Toisaalta ehkä ne eivät olleet vaalittuja hyveitä 1700-luvun ylhäisön keskuudessa.

Odotin tanssimista kuin kuuta nousevaa, mutta juuri, kun olin päässyt vauhtiin ja rohkaistumaisillani juttelemaan tanssimestarin ja tämän rouvan kanssa, tanssiaiset päätettiin vain muutaman hassun tanssin jälkeen. Miten tahditonta! En tiedä, oliko kyse kreivin kärsimättömyydestä, tanssitaidottomuudesta vai yleisestä ailahtelevaisuudesta, mutta minua tanssin päättyminen lyhyeen harmitti kovasti. Seurueemme oli lähtenyt matkaan nimenomaisesti tanssiaisten toivossa, mutta saimmekin palata kotiin pettyneinä. Joskin myöhemmin kotona lueskellessani opin, että minulle kesken tanssin ystävällisesti hymyillyt tanssimestarin rouva oli hyvin tunnettu tanssijatar ja että hänen miehensä oli yhtä lailla tunnettu tanssija ja tanssimestari. En voinut olla punehtumatta, kun ajattelin, että olin saanut tanssia heidän kanssaan tietämättäni, keiden kanssa oikeastaan tanssin. Ja he vielä näyttivät pitävän tanssistani!

Illan aikana aloittelevan aikamatkaajan - ja nuoren naisen - ajattelemattomuuteni kostautui. Olimme Mayan kanssa aivan liian tohkeissamme tanssiaisista, kun pukeuduimme, ja tuossa innostuksen punan sävyttämässä hetkessä tulimme kiristäneeksi korsettini hyvin tiukalle. Kyllähän se nyt vielä vähän menee! En huomannut ensin mitään, mutta illan edetessä ja konsertin madellessa eteenpäin aloin kärsiä voimakkaista ja vihlovista rintakivuista. Aivan kuin raaka murhamies olisi viiltänyt rintani ja kylkeni auki veitsellään. Sitten tulivat tukalat hengitysvaikeudet, jotka saivat minut haukkomaan henkeäni kuin kala. Esiliinani vinkkasi Mayan auttamaan minut syrjemmälle löysentämään nyöritystä, ennen kuin pyörtyisin pöytään konserttiväen kauhuksi. Aina niin ihailtavan käytännöllisen ja rauhallisen esiliinani katseessa näin, miten hän pyöritteli silmiään ja päivitteli hupakkomaisuuttamme. Tahdon kuitenkin uskoa, että opimme tästä Mayan kanssa hitusen malttia ja arvostelukykyä. Älä siis vastaisuudessa kiristä korsettia aivan liian kireälle!